Röyhistän rintaani

Karnevaaliloma, ja herään silti joka aamu ennen kuutta. Mikäs siinä, monta päivää on mennyt jopa päiväunitta, mutta jos niitä tarvitsen, niin aikaa on.

Kouluista lomaa, Typsy katosi samantien mummille. Kivahan siellä ollessa, kun kukaan ei valvo hampaitten pesua eikä kylvyssäkään tarvitse käydä.

Helpompaa se on minullekin, kun on vain yksi vauhko varsa paimennettavana. Pipsalla on tietysti yksin tylsää, eikä mikään muu huvita kuin läppärillä pelaaminen ja telkkarin katsominen.

Tiistaina lähdimme laiva-ajelulle, ja ilmoitin esikoiselle jo etukäteen, että paikalle ei tarvitse ilmaantua ollenkaan, ellei joka paikka ole puhtaaksi hinkattu ja vaatteittenkin soisi olevan asianmukaiset. Mummi kun ei tällaisia asioita kontrolloi.

Niin monta kertaa olen repinyt päänahkaani lapsen ilmestyessä paikalle kaakaovanat poskissa ja paljaat jalat kengistä vilkkuen. Muutaman kerran olemme menneet suoraan kaupaan ostamaan lämmikkeeksi villatakkia tai kunnon kenkiä sandaalien tilalle.

Joskus olen juossut lähimpään kauppaan ostamaan hammasharjaa ja -tahnaa. Ei naurattanut.

Laivan kannella tuli kylmä, mutta sisälle ei sopinut istumaan, kun mummojen pyllyt olivat kai kasvaneet kiinni tuoleihin. Matkan edetessä ja matkalaisten vähentyessä pääsimme kuitenkin sisälle kaakaolle ja kaffille, kullekin makunsa mukaan.

Välillä juoksin kannella valokuvaamassa, Pipsa loikoili tuulen suojassa, aurinko lämmitti.

Gersaussa maihin. Oli vähän tylsää, kun ravintola toisensa jälkeen olikin talvilomalla ja portit lukossa.

Osuimme kauheaan pikaruokapaikkaan, jossa tarjoilija löntysti laiskana ja ruokakin oli lapsille liian maustettua (hampurilaisessa oli sipulia ja pizzassa jotain pippuria).

Ja sitten pitikin jo päästä jonnekin jäätelölle. Noitten kahden kanssa retkeily on jatkuvaa syömistä. Aina on jano ja voi kun hiukoo, äiti saataisiinko välipalaa?

En ehtinyt edes kuvaamaan, kun piti jo rynnätä paluulaivaan.

-Nyt vähän riehumme, kun emme vielä koko päivänä ole riehuneet, ilmoitti Typsy. Ja sitten nämä virtahevot juoksivat ympäri laivaa leikkimässä hippaa. Ette usko, miten 34-kiloinenkin osaa tömistää! Tympäännyttyäni lopetin leikin lyhyeen.

Kuvia oli yli viisisataa. Kun kamerallani on taipumuksena ylivalottaa maisemakuvat, niin nyt ne olivatkin alivalottuneita. Hupsis.

Uuvuin kuvien käsittelemisestä jo ennen kuin ehdin aloittaa. Kameran kennokin on niin likainen, että taivaskuvissa näkyy pari tusinaa poistettavia läikkiä. Poistin pahimmat ja lisäsin valoa automaatilla. En jaksanut paneutua väreihin, koettakaa kestää. Kaipaan Photoscapea, mac-versiosta puuttuu parhaat toiminnot.

Mutta ainakin kävin pitkästä aikaa fotailemassa, joten olihan sekin jo jotain. Ja jos valotus olisi ollut kohdallaan, niin olisi tullut jopa jokunen hyvä kuva.

Vielä viikko lomaa, sitten alkaa alati kiihtyvä kiri kohti kesää.

Typsyn koulutodistuksesta poistuvat psykiatrin armollisella avustuksella liikunnan ja konekirjoituksen arvosanat. Okei, eihän se enää ole konekirjoitusta, mutta en tiedä, mitä nimeä näppisnäpyttelystä nykyään käytetään.

Onkin ollut ikävää, että lasta on uhannut mahdollisesti jopa koulun vaihto alemmalle tasolle motoristen ongelmien vuoksi. Keskiarvoraja on tiukka.

Meillä olikin varsinainen huippukokous; paikalla pyskiatri, terapeutti, opettaja, prerehtori ja minä. Yritin vaikuttaa fiksulta, joten en sanonut juuri mitään.

Opettaja tahtoi psykiatrilta vinkkejä, miten kertoa adhd:stä muille oppilaille. Kateus on nostanut päätään, kun Typsyllä on eri sääntöjä kuin muilla.

Joskus hän on saanut rangaistukseksi tehdä tekemättömät läksyt prerehtorin toimistossa, luokkatoverit ovat kokeneet sen palkinnoksi.

Lasta kiusataan. Laukku viedään, tuoli katoaa, ties mitä kaikkea.

En edes tiennyt, että liikuntatunnit ovat esikoiselleni painajaista, onneksi hän on kuitenkin kertonut terapeutille. Liikunnanopettaja oli sanonut, ettei lapsi tarvitse liikunnanopetusta vaan terapiaa.

Palloa tytär ei saa kiinni, silmä ja käsi eivät toimi yhdessä. Voimaa sen heittämiseen ei ole, pallo lentää kaksi metriä.

Ja toiset tytöt sinkoilevat ympäri hallia, pallo lentää, peli on kovaa. Ja Typsy menee pukuhuoneeseen penkin alle itkemään.

Vieläkin tekee pahaa ajatella. 

Liikuntatuntien vaihdoehdon hakeminen on käynnissä. Koulun oma kuntosali ei ole vaihtoehto, koska siellä ei saa olla ilman opettajaa.

Harkinnassa on kuntosali koulun ulkopuolelta, jossa on myös fysioterapiaa. Paikallinen "kela",  joka maksaa lääkärin ja lääkityksen, ei osallistu koulukuluihin, joten mietin, miten saisin tähän rahallista avustusta.

Olen suorastaan liikuttunut siitä, millä tarmolla koulussa yritetään selvittää Typsyn asioita. Opettajalle on selvää, että pikku proffan paikka on gymnasiumissa, siirto alemmalle tasolle olisi kohtalokasta.

-Voi kyllä Teillä on varmasti välillä raskasta ja vaikeaa, sanoi opettaja minulle. Ettäs arvasikin.

Mutta jotain hyvääkin. Tyttären maine on jo kiirinyt koulussa. Vanhemmatkin oppilaat olivat äimänä upeasta power point -esityksestä, jossa Typsy oli havainnollistanut eläinlajien katoamista maapallolta.

Minä röyhistän rintaani: on se minun tyttöni!