Ja ehtihän siellä joku tehdä tyttärelleni anoreksiadiagnoosinkin. Ilmeisesti minun sitten pitäisi joka paikassa selittää auliisti tiskillä, että tyttären adhd-lääkitys vie ruokahalun. Tai mitä se nyt auttaisi, kun myyjät tietävät aina parhaiten. Anoreksia sillä on, joo joo.
Mutta asiaan.
Menin ostamaan rautatabletteja. Typsy on syönyt anemiaan jo lääkäriltä saadun kuurin, mutta halusin lisää tabuja sekä minulle että tyttärelle.
Ensin päätin ostaa refluksivaivoihin jotain närästyksentappajaa. Pyysin imeskelytabletteja ja sitten vielä annospakkauksia muka toffeen makuista litkua, jota otan joka ikinen työpäivä.
Myyjä innostui: -Onko Teillä ollut pitempään närästysvaivoja? Kyllä ne pitäisi selvittää lääkärillä, lässyn lässyn. Ja lisää lässyn lässyn.
Ikään kuin ei lääkärini tietäisi, näitä samoja lääkkeitä se on minulle suositellut.
Aloin jo hiiltyä. Tiesin, ettei tästä tulisi helppoa. Resptivapaan lääkkeen ostaminen on vaikeaa ja vaatii kärsivällisyyttä.
Sitten rautatabletit. Typsy on jo syönyt lääkäriltä saamansa kuurin anemiaan, nyt halusin vain jotain ehkäisevää sekä minulle että tyttärelle.
Alkoi läpätys ja urkinta. Kun ei nyt noin vain voi ostaa mitä tahansa rautaa.
Traumatisoituneena aikaisemmista apteekkikäynneistä tiesin, että on paras lähteä, ennen kuin kiivastun. Sepustin jotain kiireestä bussille, kokosin kassini ja juoksin ulos.
Rautatabletit ostin seuraavalla kerralla ruokakaupasta, ihan sieltä shampoopullojen ja suihkugeelien kyljestä. Onpa edes jotain, millä hankkia itselleen rautaisia hermoja seuraavaa apteekkikäyntiä varten.
Mutta tuohon apteekkiin en enää mene. Istukoot siellä yksistään reseptivapaita lääkkeitään vahtimassa.
Taas näitä kännykuvia, kun ei ole muutakaan tarjota...
En tiedä onko rauta- & vitamiinikuuri auttanut, vai onko Typsy muuten vaan löytänyt uuden rakettivaihteen.
Päivänä eräänä, olikohan viime viikon tiistaina, olin juuri miettimässä, mitä hyvää keittäisin tänään makaronista, kun tytär syöksyi sisään koululaukkuaan raahaten:
-Äiti, lopeta kokkaaminen heti, nyt kokkaan minä!
Kaivoi kassistaan vasikanlihaa, herkkusieniä, pussikastikkeen sun muuta.
Valmisti meille kieli keskellä suuta Züri Geschnetzeltes, eli kermakastiketta, jossa oli lihaa ja herkkusieniä. Ei edes itse syönyt, kun yäk, siellä oli sieniä. Ja salaatiksi oli pilkottu kokonainen kiinankaali.
Jälkiruoaksi saimme mansikoita ja kermavaahtoa, oli siellä jokunen omenanpalakin.
Olin juuri saanut siivottua keittiön ja melkein itketti kaaos, mutta pääasia, että kokki oli tyytyväinen.
Tuon jälkeen olen tuon tuosta saanut hätistää innokasta superkokkia keittiöstä. Milloin pitää tehdä hampurilaisia, milloin jotain muuta.
Pikku ongelmana on tyttären rajaton itseluottamus. Salaattikastikkeekin kikkakokki haluaisi tehdä itse, kuka nyt kaupasta ostettua... Valkokastikkeenkin teon oli mummi selittänyt, joten kyllähän hän osaa. Mutta apua, äiti tule, en ehdi ja tuo kiehuu hellalle..! Ja nuokin unohtui uuniin!!
Toivorikkaana odotamme, että tämä vaihe menee ohi suuremmitta katastrofeitta.
Ehkä seuraavaksi iskee ompelukärpänen? Kankaat on nimittäin jo ostettuna intialaisen prinsessan asua varten: kultaa ja vaaleansinistä. Karnevaalit ovat tulossa.
Ja äidille viiniä..!
Olen tässä miettinyt, missä menee yksityisyyden rajat, mitä voin kertoa kasvavista lapsistani. Toisaalta olen ajatellut, että ehkä jutuistani on vertaistukea samanlaisten ongelmien kanssa painiville. Joskus tekee hyvää huomata, ettei ole ainoa.
Sitäpaitsi osa lukijoista haluaa kauhistella, mitä se hirveä Anne tällä kertaa on tehnyt. Pitäähän heidänkin saada heitellä löylyä kiville, kun oma elämä on tylsää.
-Miten se kehtaa kertoa tuollaista?!? Siis sehän juo alkoholiakin! Ja lapset noin kamalia, onneksi minä olen kasvattanut Cheynne-Leopoldin paremmin!
Kahdeksas vuosi Helvetianmoista Elämää menossa, antaa palaa!
9 kommenttia:
Mä olen seurannut jo niin kauan tätä blogia että olen jo seonnut laskuissa :). Tämä on just sen takia mun ihan lempiblogeja, kun tämä on ihan_oikeaa_arkea eikä mitään ulkokultaista bling-blingiä ja vaaleanpunaisia pilviä. Aikoinaan sulle kommentoinkin noita adhd-juttuja, omalla jälkikasvulla kun myös se oli. Mutta siis hyvänen aika!! Minkä ikäisiä sun lapset jo onkaan?? Mun mielessä kun ne tuntuu olevan aina vaan jotain viisi ja kuusi :D. Tsemppiä arkeen ja kivaa kevättä, äläkä stressaa blogista. Näitä sun postauksia jaksaa kyllä aina odottaa vähän pidempäänkin :)!
Cheynne-Leopold!!? Heh.
Terkkui Lausannessa; edelleen.
Luen blogiasi juuri hulvattoman huumorin takia, ja koska se maistuu elämältä. Olen työni takia tekemisissä adhd-lasten kanssa, ja usein surettaa, miten heitä survotaan samasta neliönkokoisesta tuutista kuin muitakin, vaikka heillä olisi ihan erilaisia ja harvinaisia lahjoja moneen muuhun! NO, ehkä koulun jälkeen helpottaa...
Antaa palaa!
Anna palaa, Anne! :)
Juuri sen vuoksi luen sinun blogiasi enkä niiden muiden.
Ihanaa elämänmakuista kerrontaa itkuineen ja nauruineen. Ihana blogi, kiitos.
Kokeile Reformhausista Florafixin Kräuterblut, sitä suosittelee täällä lääkäritkin eikä tule ongelmia myyjän kanssa.
Ihailen sinua kun uskallat kirjoittaa rehellisesti perhe-elämästä. Ei oo sen kummoisempaa muillakaan. Sitä en tiedä sitten, että vetääkö lapset sut keveään hirteen noista jutuista, sanotaanko n. 5 vuoden päästä? Mun kuulemma pitäisi poistaa blogista, että minulla on lapsia! Arvaa poistanko? No, en.
Cheynne-Leopold :D Jatka samaan malliin, taydellisia perheita ei ole ja ne missa aiti juo viinia ja lapset ovat valilla vahan maan ja taivaan valista ovat niita tavisperhia. Se joka haluaa lukea vaalenapunaisia unelmia, varmaan löytaa niita toisesta blogista joten ne mars sinne.
ei sellaisia vaaleanpunaisia unelmaperheita voi olla olemassa, oikeasti, ehka jossain bling bling tv-sarjassa. Blogin kirjoittajalle terveisia etta jatkaa samaan malliin, voi auttaa tai antaa vinkkeja toisille, samojen pulmien kanssa painiskeleville !
Lähetä kommentti