Nostalgiaa ja kiukkuhöyryjä

 Syksyn värejä keittiön pikkuikkunasta 10.10.2012

Olen selannut vanhoja valokuvia etsiessäni sopivia ostamaani valokuvasermiin. On vino pino CD:itä, mutta myös laatikossa irrallisia lepattavia kuvia, joitten olemassaolon olin jo ehtinyt unohtaa.

Vieläkin ahdistaa katsoa kuvissa vanhaa asuntoamme; sitä, johon ei päivänvalo yltänyt.

Oli anopilta saatu järkyttävä sohva, jota yritin piilottaa milloin minkäkinlaisen peiton tai viltin alle. Oli tahraa ja likaa, töhnänaamaiset lapset.

Ja mitä tähtisilmiä olivatkaan lapseni, suloiset pienet. Onneksi kuvista ei näy, että olin äitinä Rouva Vääpeli, kiljukaula ja ärrimurri (ihan kuin nykyään en olisi, hah ja heh).

Printti nikotteli paperia syödessään, mutta ärräpäitten jälkeeen sain kuin sainkin kuvat printattua ja sermiin paikoilleen.

Sen ruskean riskukasalampunkin haimme, josta jo kerroin. Tuolla se nyt roikkuu olohuoneessa aivan väärässä paikassa, kunnes Sulo tuo porakoneen töistä ja pääsemme rei'ittämään kattoa ja seiniä.

Ostimme myös yhden IKEAn ison taulun, joka nojaa seinään lipaston päällä. Keikahti jo kerran kalloani kumauttaen. Onneksi ei mennyt rikki, se hieno taulu nimittäin.

Lauantaina on kiitosbileet muutoapulaisille. Syömme fondueta kastaen leipää kirsikkasnapsiin, juomme valkoviiniä, ehkä jonkun snapsikahvinkin. Sää ei tosin ole yhtä syksyinen kuin tarjottavamme: säätiedotus uhkailee parillakymmenellä asteella.

Lasten kanssa on mennyt hyvin ja hyvin huonosti.

Eilen aamulla kihahdin oikein kunnon kiukkuhöyryt, kun Typsy istui puoli tuntia vessanpöntöllä. Siihen aikaan, kun olisi pitänyt lähteä bussipysäkille, oli lapseni ilman sukkia, hampaat ja naama pesemättä, tukka takussa, koululaukku pakkaamatta, parista paperista puuttui äidin allekirjoitus.

Kirkkaimpana helmenä oli bussikortti hukassa ja jouduin säntäilemään ympäri taloa kolikoitten perässä. Ja tätä stressiä sävytti tyttäreni äänekäs ulvominen. Ai että teki hyvää heti aamusta, sain samantien muutaman naulan arkkuuni.

Itapäivällä Pipsa tuli kotiin ihmeissään: urheilutunnin aikana oli hänen kotelostaan kadonnut bussikortin kuukausiosa, jee jee. Minkäs sille mahtaa, jos joku toinen on sen käynyt nöösimässä, kyllä mamma ymmärtää ja ostaa uuden.

Ja loppukevennykseksi ilouutinen: tömähtäessään taannoin turvalleen kurakkoon Typsy löysi sisarensa rillit, olivatkin olleet kolmisen viikkoa hukassa. En olisikaan kehdannut mennä Fielmannille hakemaan uusia takuusta: nämäkin oli haettu vasta elokuussa.

Näissä merkeissä: hyvää viikonloppua kaikelle kansalle!

Kyllä nyt lamputtaa

 Kukkakaaos

En ole sisustusihmisiä. En osaa valita asuntoon sopivia tekstiilejä, en taikoa asunnosta kotia värikkäin tyynyin tai asetella sisustustikkaita jököttämään seinää vasten.

Sisutusblogit ovat pelottavia, ainakin ne kolme, joihin osuin googlettamalla. Valkoista puuta, joka on tehty vanhannäköiseksi. Haukotus, eikö tämmöisen aika ole jo ohi? Antiikkikoruja lipaston päällä. Pikkusievää tilpehööriä ja romattista roinaa.

Entäs sitten nämä täkäläiset? Designiä, suoraa linjaa ja tekotyyliä, kuin ylellisessä odotushuoneessa asuisi. Pääasia, että näyttää kalliilta.

Saan käyttää omia, erittäin vajavaisia sisustajan aistejani, vaikka olenkin pahasti traumatisoitunut kokemuksistani.

-Mitä, kello vessassa? Otatko aikaa, kun käyt paskalla? Ja naulakko takeille ovessa kiinni, sehän liikkuu oven mukana!

Otan osaa, kotini on minun.

 Luonnon timantteja

Viime viikolla keksin, että tarvitsemme olohuoneeseen kattolampun. Sulon mielestä turha kapistus, pikku valopisteet ympäri huonetta riittävät.

Löysin IKEAn sivuilta *tämän*. Ei tietenkään kelvannut kellekään muulle kuin minulle, mutta sehän onkin tärkeintä.

Pettymys oli sitten vähintään lampun kokoinen, kun liikkeessä totesimme varjostimen liian suureksi. Yli puoli metriä joka suuntaan, vaatii tilaa ympärilleen.

Tuohonhan kajauttaisi joka kerta kallonsa! Kauanko tuo pysyisi ehjänä, jos moukaroisin sitä kuutiopäälläni? Tekisikö Ralle-kissimme siitä risukasan? Vai onko se pelkkä risukasa jo nyt?

Katse oikeaan ja vasempaan ja  ha haa, löysimme korvikkeen: *tällaisen*

Riemusaatossa kassalle ja siinä ohessa vielä joku kympin pöytälamppu kainaloon.

Jo ennen kuin pääsimme kotiin saakka, näin ne: pitkät raapaisujäljet lampun kiiltävällä sisäpinnalla.

Kertokaa minulle, miksi ulkopuoli oli suojattu ohuella muovilla, mutta aralla, kiiltävällä sisäpinnalla ei ollut mitään? Järjen vähyyttä!

Ja kenen älynväläys oli runtata iso läjä varjostimia päällekkäin niin että jokainen oli naarmuuntunut?

Tämän kävimme nimittäin toteamassa seuraavalla IKEA-reissulla kurvattuamme asiakaspalvelutiskin kautta. Palautimme myös sen kympin pöytälampun, josta oli kaksi metallikepakkoa irti. Olikin äärettömän ystävällinen ja pätevä neitokainen palvelemassa.

Ja sitten ei löytynytkään enää korviketta pettymyslampulle. Ei mitään peppimäistä, ei lainkaan hippityyliä, ei ainoatakaan viidakkolamppua meille.

Palauttamamme *kympin lamppu* oli nyt ulosottohintaan Fr. 3.50, joten ostimme samanlaisen uudestaan. Rikki tietysti sekin, mutta tuolla hinnalla viitsii jo vähän teipatakin tai söheltää sekuntiliiman kanssa.

Tällä viikolla menemme hakemaan sen ruskean, suuren lampun. Ehkä se ei olekaan liian iso, kun sen saa paikalleen. 

Uskon, että siitä tulee hyvä.

Etanan koti on valmiiksi sisustettu

Viimeinen lomaviikko. En ole tietenkään saanut niin paljoa aikaan, kuin mitä suunnittelin, joten pidänpä nyt sitten turbotehoviikon.

Lauantai meni pikku yrpötyksessä, Sulo oksentikin.

Tämä ei sitten liity mitenkään siihen, että olimme perjantai-iltana Eläkeläisten konsertissa.

Olimme ihan siivosti ja tulimme viimeisellä bussilla kotiin, ja ostamamme julistekin oli vielä kotiin pääsyämmekin ihailtavan sileässä kunnossa. Laitamme sen olohuoneen seinälle uuden lamppumme valoon.

Tässä viikon aluksi lempibiisini rehevät lyriikat:

Humppasonni

On parketti tyhjä, ei humppakaan soi
lesket keskenään kuiskii ja herkemmät vaikeroi
kostea on moni poski, moni nuttura on kallellaan
lailla pommin kun iski uutinen leskiarmeijaan

Lalalalai

Ei pokkaa sonni humpalle (ei pokkaa sonni humpalle)
ei ruinaa sonni saatille (ei ruinaa sonni saatille)
ei nouse sonni pukille (ei nouse sonni pukille)

Moni muistaa syysillat, kosteat, koleat
hän lohtua antoi, hiillos sammunut roihusi taas

Pappamopolla kulki kuin ritari hän ratsullaan
vain tulpassa piikki vauhtia voi hidastaa

Ei pokkaa sonni humpalle (ei pokkaa sonni humpalle)
ei ruinaa sonni saatille (ei ruinaa sonni saatille)
ei nouse sonni pukille (ei nouse sonni pukille)
nyt rupattelee kukille

Muutot muutettu

Ilmoitan näin julkisesti, etten aio muuttaa enää ikinä! Sen verran otti koville tämäkin rupeama, vaikka lähdinkin naiivin itsevarmana hommaan.

-Meillähän on monta raavasta miestä kantamassa! kailotin länteen ja itään. Mutta nelihenkisen perheen muutto olikin jotain aivan toista, kuin sinkun, pariskunnan tai pienten lasten yksinhuoltajan.

Perjantaina laatikkoja kämpästä toiseen, lauantaina lisää laatikkoja, säkkejä ja huonekaluja. Ihania kundeja olivat apulaisemme, eivät turhia kyselleet, vaan painoivat kaasua.

Kannoin huolta Rallen muutosta, kissathan kuulemma kiintyvät asuntoihin eivätkä ihmisiin. Turhaa sekin huoli.

Kun kuljetuslaatikkokärsimyksestä oli selvitty, niin Ralle oli taas tuttu villi rallikissi. Vietti kaoottisimmat muuttotunnit likkojen huoneissa täyshoidossa, ja tottui uuteen käppään meistä ensimmäisenä.

Sitten muuton paras osa: vanhan asunnon siivous. Uuh.

Sveitsissä on tuhansia kauhutarinoita siitä, miten on mikroskoopin kanssa tutkittu asuntoa ja siivoutettu se uudestaan milloin mistäkin syystä .On revitty jääkaappeja paikoiltaan ja löydetty takaa pölyä tai viemäristä hius.

-Erittäin hyvin siivottu, sanoi omistaja Herra Dee entisestä asunnostamme perjantaiaamun iloksi. Hei, jee, minä olenkin Superanne ja rakastan raaputuslastaa ja puhdistussientä!

Kukapa uskoisi, että maailman laiskin osa-aika-kotiäiti onkin siivoojanuuskijoista parhain! Villeimpinä hetkinä siivotessani ajattelin, että voisin tehdä muuttosiivouksia työkseni, mutta heh, ei nyt sentään. Kunhan liioittelin euforiassani.

Herra Dee tutki asuntoa puolitoista tuntia. En viisinyt juosta perässä, vaan tarkastelin entistä kotiamme, sen likaisia seiniä ja talomme taakse noussutta kerrostaloa, joka pilasi maiseman.

Olohuoneen kaksoisovet muka puuttuivat; no jestas, eihän niitä ollut koskaan ollutkaan. Viemärit tukossa kuulemma meidän takiamme, buhahaa. Koko talossahan ne on tukossa, sen tiedämme sekä me että omistaja. Ja muuta blaa blaa blaa ja läpä läpä. Lasku tulee perässä.

Ihana talonmieskin kävi hyvästelemässä. Kun me olimme oleet niin miellyttäviä vuokralaisia ja ne likatkin, voijee ja aijai! Melkein tippa tuli linssiin molemmilla.

Ja omistajankin mielestä oli harmi, että muutimme. Vai mahtoikohan harmitella vain sitä, että joutuu nyt remontoimaan senkin roskan?

Kolmatta viikkoa uudessa kodissa, huonekalut vihdoin siellä missä pitääkin ja enää jokunen laatikko jököttämässä nurkassa (romua jolla ei tee mitään, mutta mitä ei voi kuitenkaan heittää poiskaan).

Meillä on iso olohuone ja siihen liitetty ruokatila, keittiössä elämäni ensimmäinen astianpesukone. Toisessa vessassa on suihku ja toisessa amme, molemmissa ikkuna. Typsyllä on pienempi lastenhuone, mutta sitä kompensoi ovi parvekkeelle. Sieltä voi tarkkailla lintuja.

Typsy on tietenkin jo ehtinyt hukata avaimensa ja ulvoa pariin kertaan koulubussin perään aamulla, joten ihan samaa menoa täällä on kuin ennenkin.

Ja vaikka toissajouluna sainkin blogin lukijoilta hirveän ryöpytyksen niskaani, että ette te aloittelijat millään tule onnistumaan akvaarion kanssa, niin ilmoitan silti, että sinne ilmestyi juuri kaksi vauvakalaa lasten suureksi riemuksi.

Kun aiemmin jo tuli yllätysmarsuvauvoja ja nyt vauvakaloja, niin toivon, että Ralle on oikeasti poika.

Rallen kuvat 09.09.2012