Kännykuva 23.10.2015
Siinä vaiheessa, kun hiusten latvat ovat punaiset ja harmaankirjava juurikasvu parikymmentä senttiä, on korkea aika käydä kampaajalla.
Tuttu halpiskampaamo, paikka peilin edessä ja valoisa tulevaisuus blondina. Ensimmäistä kertaa laitettiin vaaleat raidat vaalennusaineella, pitihän tainnuttaa värjäysonnettomuuden jäljiltä tympeää punaista.
Ensin leikattiin seisten, hyvästit haperolatvoille. Lattialla pieni keko tukkaa, onneksi ei sen enempää.
Alexandra sutiloi harjoittelijan kanssa kemiaa kuontalooni ja taitteli foliosta kuutiopään. Lämmityslaite ja saksalaisia naistenlehtiä, samat juorut jokaisessa.
Kampaaja kurkki folioitten sisään, huokaili ja antoi ajan kulua. Perseeni puutui, yritin valua tuolissa parempaan asentoon. Ja sitten katseltiin taas huolestuneina folioitten sisään.
-Sivuilta on vaalennut oikein hyvin, mutta täältä takaa... Oi voi! Ihan kinuskia koko takaraivo!
Foliot aukaistiin ja tukkaani sudittiin lisää kemiaa. Halusinhan olla viilee vaalee, enkä mikään karkkipörrö.
Meni tunti, toinen, kolmas. Takapuoltani uhkasi kuolio. Ajantaju meni, olin enää säkillinen särkevää takalistoa ja kurnivaa mahaa.
Sain siirtyä pesupaikalle, mutta kampaaja piipahti ostamaan loppunutta ihmeainetta. Fibreplex on haperopäitten pelastus, kyllä kiitos minulle! Makoilin kattoa tuijottaen, posliiniallas möyhi niskaani.
Alexandra aukoi folioita ja huokaili taas.
-Minun pitää ehkä kutsua pomo paikalle katsomaan tätä.
Luovuin toivosta. Päättelin pääni olevan yhtä sulanutta, venyvää pissanväristä takkua. Ei väliä, kunhan pääsisin täältä pois ennen kuin perseessä on kuolio. -Ja kuka väittää, etteikö Annie Lennox -kampauksessa ole Sitä Jotain?
Harjoittelija pesemässä hiuksiani, tukkani (tai se, mitä siitä oli jäljellä) muhi hopeashampoossa. Kuontaloani kammattiin nelikätisesti niin, että pääni heilui puolelta toiselle.
Alkoi hihityttää. Päässäni muotoutui Nobelin arvoinen blogikirjoitus, jonka sanailoittelun tietysti unohdin samantien.
Ja sitten totuutta silmiin. Iloinen yllätys peilissä: paljon, paljon ohutta vaaleaa raitaa ja värikin ihmeen tasainen. Ehdottomasti parempi lopputulos, kuin olin etukäteen uskaltanut odottaa alkutilanteen oltua lähinnä kirjava.
Ja arvatkaapas kauanko tähän kaikkeen meni?
Täydet 6h!
Eipä ihme, että takalistooni oli tulla makuuhaava ja rakko oli pinkeä. Nälkähän minulla on muutenkin koko ajan.
-Kolmen kuukauden päästä hoidetaan juurikasvu, lupasi Alexandra.
Otan kyllä eväät mukaan. Ja hierovan istuinalustan.
