Sain viisi työasua, avaimet, nimikyltin rintaan, kakenlaista firmakrääsää ja infopaketin. Ja elokuun lopussa jo ensimmäisen tilin firmasta Vakaa & Vanha!
Että näin tässä sitten kävi, kerrankin osui mäihä ja tuuri napakymppiin. Oli kai Merkuriuksella ja Jupiterilla oikea kulma, vai biorytmitkö ne svengasivat minulle kaksikin työtarjousta? Ja valitsin sen varmemman, tässä iässä riskinotollakin on rajansa.
Kärvistelin elokuun kahden duuniin loukussa, mutta nyt on sekin ohi. Perjantaina lähdin kotiin kolmihaaraisen orkidean kanssa, poskipusuja jaettuani. Työkaverilla oli kosteat silmät, eikä hän ilosta itkenyt, vaikka irvileuat niin luulette. Jospa tällä kertaa tarkoitimme oikeasti, että pidämme yhteyttä ja menemme porukalla kahville ja juoruamaan?
Uudessa duunissa on oppimista niin, että öisin olen herännyt ahdistavaan sydämen jyskeeseen. Paineita ja stressiä, kun ei vapaapäivinäkään ole päässyt pois oravanpyörästä. Mutta kuka käskee ahnehtimaan ja vaatimaan itseltään täydellistä suoritusta? Ongelma on kuutiopääni sisäpuolella.
Uudet työkaverit ovat... noh... kaikenlaisia. En oikein tiedä, miten pitäisi suhtautua erääseen vietnamilaiseen, joka ei edes tervehdi eikä vastaa jos kysyn. Olenko ilmaa vain? Eräällä toisellakin on ilmeisesti kamalaa töissä, naama happamana viljelee tympeyttä ympärilleen. Sitten pois lähtiessään säteilee auringon lailla.
Ja sitten on pari ihanaa hupsua Balkanilta, joitten kanssa työnnetään salaa herkkuja suuhun työn ohessa. On pedantti portugalilainen sekä brasilialainen kaunotar. Ja sveitsitär, jota kaikki inhoavat, mutta minä tulen hänen kanssaan toimeen mainiosti. Ehkä se Mr Hyde vielä löytyy, tiedä häntä.
Hiervästi uusia ihmisiä. Vielä muutaman viikon jälkeenkin kohtaan uusia kasvoja, kaikkia nimiä en opi ikinä! Ja ne isot herrat kravatteineen, joilla on aina kiire, mutta silti ehtivät aina olla töykeitä.
Ja minun esimieheni, Herra B, näkee minussa aitoa työn iloa. Eikä näe väärin.
Että mikäs tässä, uutta elämänvaihetta aloitellessa!
