Mulkosilmäilyä

Joskus on pakko ällistellä aikuisen ihmisen typeryyttä.

Kuten silloin, kun esimiesasemassa oleva työkaverini, 23-vuotias avioitunut rouva, oli ostanut uuden talvitakin.

-Laita päällesi, että nähdään! pomo yllytti.

Ja niin pikkurouva haki upouuden mustan toppatakkinsa ja ahtautui sen sisään.

Kuin paistettu nakki, jossa kuori on poksahtanut. 

Toppatakin muhkeus katosi litteäksi panssariksi
ja kireäksi kankeudeksi.

Vetoketju meni kiinni vain vaivoin ja 

kiemurteli pinkeänä kuvun päällä.

-On tämä vähän pieni, hän uikutti.

Minä siinä sitten hämmästelemään, että miten upouusi takki voi muka olla liian pieni. Eikö vaatteita yleensä soviteta ja liian pieni vaihdetaan numeroa isompaan tai etsitään aivan toinen?

-No mutta kun siinä oikeassa koossa näytin niin lihavalta! pikkurouva pullisteli havainnollistaakseen oikean koon muhkeutta.

Ja sitten vasta alkoikin kaakatus akkojen kesken. Että eihän takkia edes pidetä kiinni, siis oikeasti, montako kertaa edes laitat takin vetoketjun kiinni? 

Olin viisaasti hiljaa. Ainoastaan kuopistaan pullahtaneet mulkosilmäni olisivat saattaneet paljastaa, miten typertynyt olin.

Ehkäpä minä tässä typerä olenkin.

Haenkin kellarista sen pieneksi jääneen nahkatakin! Siinä varmaan näyttäisin paljon hoikemmalta ja seksikkäältäkin, kun nappeja ei saa tissien päältä kiinni. Miksi en keksinyt tätä jo aikoja sitten?? 

Kengätkin kannattaa ostaa numeroa liian pienet, että kaviot näyttäisivät sirommilta. Voisihan niitä pitää aina kun istuu! Kuinka monta kertaa kengät jalassa joutuu edes kävelemään? Bussillahan sitä mennään.

Ehkä näin, jos älykkyysosamäärä on kengännumeron luokkaa.

Omilta lapsiltani voisin jotain vastaavaa neronleimausta odottaakin, jos päästäisin heidät yksistään vaate- tai kenkäostoksille. Tosin todennäköisesti ostaisivat liian isoja.

Kävihän Typsy kerran lähimarketissa ostamassa jumppatossut, noin neljä numeroa liian suuret. Kun sopivathan ne ja jäi vielä tilaakin.

Kävin tapaamassa tyttären terapeuttia.

Olin aikeissa alkaa pauhata turhautumistani luokanvalvojaan, kun terapeutti ehti jo kehumaan samaista herraa. Että miten hän omistautuu Typsyn koulunkäynnin sujumiselle, ei ole tällaisia opettajia joka koulussa.

Katsoin parhaaksi pysyä hiljaa, vaikka mieltäni kalvoi opettajan viimeisin sähköposti. Teksti sai minut lähes luopumaan ponnisteluistamme, eihän niitä näköjään kunnioitettu millään tavalla. Plääh, ollaan sitten ne typerät vanhemmat, jotka eivät tee mitään.

Oikeasti iso kiitos opettajalle siitä, että löysi lapselle Maailman Ihanimman Tytön antamaan matematiikan tukiopetusta. Ja sen lisäksi tyttö käy läpi kaikki Typsyn koululaukussa olevat ruttuiset paperit ja lajittelee ne mappiin.

Kokeisiin on helpompi lukea, kun ainakin suuri osa papereista on tallella. Mutta hei, eivät ne tallella olevat paperitakaan auta, ellen aja ruoskan kanssa tätä laiskuria lukemaan! Haloo ope, mekin teemme osamme, vaikket sitä uskokaan!

Näin pyörähti käyntiin yhdeksäs vuosi Helvetianmoista elämää. Mielelläni suoltaisin tekstiä useamminkin, elleivät aamut menisi nukkuessa ikuista univelkaa. Jos muita on kotona, ei tekstiä tule. Tämä on yksinäisen hommaa.

Joulu tulla jolkuttaa, enkä ole päättänyt vielä edes aaton ruokia. Taidamme tehdä sekalaisia pöytägrillijuttuja moneen makuun, fonduen tuomaa juustoähkyä en tahdo. Lahjoja olen ostanut tasan kaksi, yhden kummallekin lapselle.

Ehkä kokeilen tehdä karjalanpiirakoitakin likkojen kanssa. En ole niitä muistaakseni leiponutkaan sitten koulun kotitaloustunnin. Jokunen vuosi sitten aioin tehdä, mutta kyllästyin poltettuani riisipuuron kahdesti pohjaan.

Vasta myöhemmin huomasin, että hellan levy oli rikki ja paahtoi täysillä koko ajan.

Jouluisaa joulua kaikille ja tapaamisiin!

*Kuvat viime lauantailta 20.12.2014*

Kummallisia viestejä

Kesken Suomen loman pullahti puhelimeeni viesti kännykkäfirmaltani Sunriselta:

Numero x on suljettu, koska lasku on saavuttanut asettamanne ylärajan.

Typsyn kännykkä, tietysti. Se, johon olin asettanut alimman mahdollisen rajan (Fr. 50,-), vaikka olipa sekin kyllin korkea kuukausimaksun lisänä.

Netissä tutkin asiaa. Esikoistyttäreni oli tehnyt Fr. 51,- laskun 62 minutissa tilailemalla mitä lie permium-tekstareita jotain peliä varten. (Fr. 51,- = 42,3 euroa)

Taas joku huijausfirman neronväläys pelihullujen kakaroitten rahojen kiskomiseksi suoraan näiden vanhempien taskuista! 

Kiukutti. Olinhan netissä rastittanut huolellisesti pois tyttären puhelimen käyttömahdollisuuksista kaiken muun, paitsi puhelut ja netin. Netinkin olisin poistanut, mutta sitten ei olisi onnistunut tekstareittenkaan lähettäminen (typerää, mutta näin se on).

Laitoin postia Sunriselle:

Miten on mahdollista, että vaahtopää tyttäreni on pystynyt tilaamaan Fr. 51,- arvosta maksullisia premium-tekstareita, vaikka olin poistanut tämän mahdollisuuden käytöstä? 

Terveisin Rouva Kiljunen

Vastaus tuli kirjallisesti parin viikon kuluttua:

Välkky tyttärenne on itse poistanut eston reiluksi tunniksi ja on tänä aikana tilaillut estottomasti maksullisia premium-tekstareita. Olemme kuitenkin ymmärtäväisiä, emmekä vaadi teitä maksamaan tätä tekstarilaskua, vaikka oikeudellisesti emme olekaan tähän velvoitettuja.

Miksi minut maksuvelvollisena tuuditettiin turvallisuudentunteeseen? Olin vanhempana saanut itse valita säädöt lapsen kännykän käyttömahdollisuuksiin omalla Sunrise-tililläni, mutta mitä virkaa on estosysteemillä, jota lapsi itse pystyy käpälöimään?

Ja sitten firma vielä paistattelee sädekehänsä valossa, kun reiluina jättävät maksutekstarit rahastamatta. Saisivat mokomat maksaa minulle korvauksen kokemastani kauhusta ja järkytyksestä!

Oma kännykkäsopimukseni lähestyy loppuaan, joten kirjoitin iritsanomiskirjeen. Kipin kapin postiin ja kirjattuna matkaan, tietysti.

Muutamaa päivää myöhemmin sain yllätyksekseni kirjeen postitoimistosta:

Olkaa hyvä ja tulkaa lähipäivinä keskustelemaan Rouva Y:n kanssa.

Häh, mitäs nyt? Etsin netistä postitoimiston puhelinnumeroa tuloksetta. Olisin kernaasti tiennyt, mistä on kyse, eikä huvittanut marssia paikalle juuri silloin, kun Rouva Y olisi vapaalla.

Uteliasuuteni ei antanut rauhaa, joten marssin postitoimistoon heti, kun se aukesi lounastauon jälkeen.

Rouva Y saapui kurkkimaan pienestä luukusta: 

-Kun kävitte luukullani muutama päivä sitten, niin huomasitteko, että annoin teille ehkä Fr. 80,- liikaa rahasta takaisin?

Häh? Olen vuosia tehnyt työtä rahan parissa eikä ikinä olisi juolahtanut mieleen pyytää asiakasta myöhemmin paikalle siksi, että kassassa olisi ollut liikaa tai liian vähän rahaa. 

Olettiko Rouva Y että noin vain pläjäyttäisin lompakkoni esille ja latoisin kaivatut setelit tiskiin? 

Kun myöhemmin laskeskelin käteisvarojani, niin jouduin toteamaan, että tällä kertaa oli kyllä joku toinen tienannut rahaa postin luukulla, minä se en ollut.

Kirjatun kirjeen lähettäjästä on tietysti osoite tallella, joten Rouva Y päätti, että minä olen se neula, joka on löydettävä heinäkasasta. 

Pieleen meni.

Siellä se on: 31 x 31 metrin kokoinen Sveitsin lippu Rigin rinteessä Viznaussa

*kuvat viime lauantaiselta autoajelulta (06.09.2014)*

Puheluita

Joulukuussa 2012

-Haloo, onko verotoimistossa? Soitan tämän vuoden veroistani, kun en oikein ymmärrä, että miksi minun pitää maksaa kolme kertaa enemmän veroja kuin ennen, vaikka tulot ovat pienentyneet kolmanneksella.

-No niin, katsotaanpas. Täällä lukee, että teillä on vielä melkein kaksi tonnia veroja maksamatta! MURR MURR!!!

-Niin kyllä, mutta kun minä en ymmärrä, että miksi pitäisi maksaa niin paljon, kun olen kuitenkin reilusti toimeentulominimin alapuolella ja lapsiakin on kaksi...

-NO MUTTA TIETYSTI TEIDÄN PITÄÄ! *bää bää määkimistä* Pitäisi olla maksettu vuoden loppuun mennessä! Eikö teillä ole rahaa??? Maksatteko vai ettekö maksa? Mitäääää? Kertokaa heti!

-No ei oikein ole rahaa juuri nyt, kun luulin, että vuoden 2011 verotiedot tulisivat jo elokuussa ja olen varma, että olen maksanut liikaa. Että se liikaa maksettu kattaisi nämä maksamatta olevat...

-*leikkii kuuroa* Ei hätää, maksatte osamaksulla. Joka kuukausi Fr. 200,- niin lokakuuhun mennessä on kaikki maksettu.

-Mutta eikö se ole liian paljon kun minun tuloni...

-MAKSATTE OSAMAKSULLA, LÄHETÄN PANKKILOMAKKEET POSTISSA. JA SILLÄ SELVÄ. SUU SUPPUUN SIELLÄ NYT.

(Okei, ei tämä nyt ihan näin mennyt sanasta sanaan, mutta melkein)

Huhtikuussa 2013:

-Haloo, onko verotoimistossa?  Soitan vuoden 2011 veroista, kun odotin tietoja jo 2012 elokuussa ja nyt on jo huhtikuu 2013, enkä ole vieläkään saanut minkäänlaisia papereita.

-Jaahas... Katson koneelta... Hmm... Joo... On valmiit, lähetän ne postissa ensitilassa.

Ja tulivathan ne vihdoin. Veronpalutusta niin paljon, että kaikki osamaksulla maksamani oli liikaa. Olisi sille rahalle alkuvuodesta ollut fiksumpaakin käyttöä.

Tai eihän se mitään palautusta ole, kun ylimääräiset jäävät verotililleni makaamaan. Arvostan sielunrauhaani sen verran, etten ala taistella sveitsiläisiä veroviranomaisia vastaan saadakseni jotain takaisin.

Elokuussa 2013:

Vuoden 2012 verotus valmistui ajallaan. Olen maksanut niin paljon liikaa, että jos tuloni pysyvät nykyisellä tasolla, olen maksanut veroni eläkeikään saakka.

Sitä odotellessa voisin vaikka hakea verotoimistoon töihin. Osaisin minäkin pyöritellä lottokonetta ja käyttää luovuuttani keksiessäni hupaisia verolaskuja duunareille. Voisin vaikka ottaa pellen puvun työasukseni.

***

Kunhan kirjoitin tuon veroseikkailun, ihan normaalia täällä, eikä mitenkään nakerra sisintäni. Plussalla on huomattavasti mukavampi olla kuin miinuksella, ainakin raha-asioissa.

Loman jälkeen tapahtui se väistämätön: alkoivat työt ja koulut.

Duunissa oli heti ensimmäisellä viikolla niin kamalaa, että mietin moneen kertaan, miksi ihmeessä olin ikipäivänä hakenut tänne töihin.

Yksi tiimistä oli häämatkalla, toinen palloili Colombon lentokentällä jäätyään koneesta, kolmas oli sairas, neljäs oli viemässä kuopustaan esikouluun ja niin edelleen (loputtomasti), -ja me muut rukoilimme armoa pomon heiluttaessa ruoskaa. Vaikka mukavahan pomo on, ei sen puoleen.

Jo ensimmäisen työpäivän jälkeen istuin zombina soffalla, tarvitsin nosturin päästäkseni ylös. Tai mitä sitä suotta nousemaan, senkuin istuin, itkin, söin suklaata ja kaatelin viiniä Aldin pahvipakkauksesta (loistava hinta-laatusuhde).

Kaksi viikkoa meni tähän tyyliin, mutta syyskuu toi kadonneet lampaat ja helpotuksen meille muille.

Typsy aloitti uudessa koulussa, meidän pikku lukiolaisemme. Marssi innostuneena ja onnellisena ison reppunsa kanssa suureen kouluun, jossa on ruokala, akvaario, terraarioita, kirjasto. Siinä ne tärkeimmät.

Yhdeksän päivää ehti mennä, kun koulusta jo soitettiin. Osa opettajista oli käynyt ihmettelemässä luokanvalvojalle toisenlaista oppilasta, vaahtopäätä vauhdikasta.

Perjantaina minä ja Sulo menemme keskustelemaan opettajan kanssa tyttären erityispiirteistä ja siitä, miten niistä parhaiten kerrottaisiin muille oppilaille.

Taidan vähän googlettaa ja tutkia diagnoosia ja perjantaina puhun opettajan suohon.

Jokunen sekalainen lomaräpsy 

Tukholman ja Helsingin väliltä 

kuvittamassa tekstiä

Apteekissa

Kameran automatiikka sekoaa, kun kuvaan näin pimeää kissaa.

Tulee tämmöisä kivoja valoituksia.

Marssin ohimennen apteekkiin ostamaan lapsille vitamiinitabletteja.

-Ei sitten mitään nestemäistä tai imeskelytabletteja, sanoin myyjälle.

Niitä meillä kun on jo aikamoinen valikoima kaapissa vanhenemassa. Lapset eivät mene halpaan, iloisesti appelsiinille maistuva litku maistuu ainoastaan ällöttävälle.

-Voi voi, lapsille ei ole olemassa vitamiinitabletteja. Miten olisi tällainen vitamiinisuklaa?

Ei kai taas. Sehän maistuu aivan lääkkeelle ja suklaasta muistuttaa vain ulkonäkö.

Myyjä alkoi katsella aikuisten vitamiinitabletteja, suussa imeskeltäviä. Enkö sanonut, ettei mitään imeskelytabletteja, senkin pässi?!? ajattelin.

Ääneen sanoin: 

-Voiko tuollaiset imeskelytabletit nielaista, vaikka kahdessa osassa?

 -Ei voi, sanoi myyjä. -Näitten pitää sulaa jo suussa. Eivätkä nämä ole niin liukkaitakaan kuin nieltäväksi tarkoitetut.

Minua alkoi naurattaa. Tämähän oli sama myyjä kuin viimeksi, kun yritin ostaa rautatabletteja Typsylle. Myyjä teki lapselleni noin vain anoreksiadiagnoosin, en jaksanut välittää.

Onneksi joulukuussa Suomessa sain ostettua rautatabletteja, senkun menin apteekkiin ja otin hyllystä.

Yritin pikkuhiljaa pakoon, hyvästelin jatkuvasti höpöttävää myyjää kerran jos toisenkin. Katsoin rinnassa olevaa nimikylttiä. Ursula. Ihan vain, että jos joskus kirjoittaisin palautetta.

Kun lopulta pääsin karkuun, huusi myyjä vielä perääni, että lasten pitää syödä vihanneksia.

Ei saatana. Kyllä osaa olla vaikeaa.

Alanko Multitabsin maahantuojaksi?

Tulipa mieleeni sekin kerta jo vuosia sitten, kun yritin ostaa itselleni B-vitamiinitabletteja. Myyjä yritti väkisin myydä jotain aivan toista, joten lopulta sanoin, että eikö vitamiineja saa ihan ilman reseptiä. Sain otsaani hankalan asiakkaan leiman, mutta myös haluamani vitamiinit.

Samoin kerran optikolta piilolinssejä ostaessani myyjä alkoi lässyttää jotain silmälääkäristä ja ties mistä. Silloinkin jouduin sanomaan, että kai näitä saa ostaa kuka tahansa ilman reseptiä. Minäkin, kokenut käyttäjä, ensimmäiset piilolinssini jo ennen myyjäneidin syntymää ostanut.

Jättäisivät neuvomiset sikseen, jos asiakas tietää mitä tahtoo.

Sain Ralliradan Ylvalta haasteen. Harvemmin saan tällaisia tehtyä ja nytkin laiskuuttani jätän muut haastamatta. Mutta lukee ken tahtoo.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

Kerro 11 asiaa itsestäsi.

Vastaa haastajan 11 kysymykseen.

Keksi 11 uutta kysymystä.

Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.

Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät.

Tässä vastaukseni Ylvan kysymyksiin:

1. Mitä teit tänään kello 10 aamulla?

Nukuin. Herätyskello soi 6:30, sain Pipsan koulutielle klo 7:45 ja menin takaisin nukkumaan. Heräsin klo 11, kun toipilas herätti. Työpäivisin syön klo 10 jonkinlaista lounaan korviketta.

2. Jos saisit todeksi kolme toivomusta, mitkä toiveet esittäisit?

Ensimmäisenä toivoisin, että saisin lisää toivomuksia. Jos tämä ei kelpaa, niin toivoisin taloudellista turvallisuutta, lapsilleni normaalisti toimivat aivot ja meille kaikille ikuisesti onnellisen olon.

3. Mistä kotityöstä tykkäät eniten?

Ööh? En mistään. Miten olisi huoneitten tuuletus?

4. Mistä kotityöstä tykkäät vähiten?

Uunin pesu. Paitsi että minulla on nyt upouusi uuni, jota ei juuri nyt tarvitse pahemmin putsailla. Imurointi on tylsää, sen vaikein osa on imurin saaminen ulos kaapista.

5. Kuinka usein käyt parturissa?

Kampaaja saa napsia hiuksiani vuoden välein. Edellinen kerta oli tosin kesällä 2010, hups. Aika rientää. Raitoja kyllä kävin laitattamassa heinäkuussa 2012.

6. Mikä on mielestäsi ekologisin tekosi?

Hmm, olen niin läski, että ammeeseen mahtuu vain vähän vettä. Enkä ole ikinä paistanut joulukinkkua. Tai sitten tylsästi, etten aja autoa.

7. Jos saisit 1000 ylimääräistä euroa (laillisesti), mihin käyttäisit ne?

Velkojen maksuun. Eivät edes riittäisi luottokorttilaskuihini. Siis tonni, vaivainen tonni..? Buhahaa.

8. Onko sinulla paheita? Kerro yksi niistä.

Räplään tauotta kännykkääni. Mutta työkaverini vastaisivat tähän varmasti, että laulan jatkuvasti. Mahtaa olla tympeää kuunneltavaa. Viimeksi lauantaina kiusasin inhottavaa työkaveria laulamalla koko päivän "Kuka ajaa punasella Jaguaarilla? Jee jee, Jerry Cotton! On naama kuin George Naderilla - Jee jee Jerry Cotton!" Tätä samaa yhä uudestaan, en osannut enempää sanoja ulkoa.

9. Mitkä ovat parhaimmat puolesi?

Oih, mistä aloitan? Ehkä se, että jaksan kaikessa realistisuudessani muistaa, että länsimaahan syntyneenä olen onnekas, vaikka elämä tuntuukin hakkaavan lekalla päähän. Ja minulla on hammaslääkärin mukaan perushyvät hampaat.

10. Mitä haluaisit oppia?

Olemaan välittämättä typeristä ihmisistä. Alkuaskeleena tälle tein uudenvuodenlupauksen, etten enää lue minkäänlaisia yleisönosastokirjoituksia tai nettikommentteja (luen silti, mutta se on sitten ihan oma vikani).

11. Mikä saa sinut hymyilemään?

Hyvä tilannehuumori. Joskus ihan vain hauskat muistot (ja yleensä juuri väärällä hetkellä, kun ei saisi hihitellä).

No niin. Vielä vapaavalintaiset 11 asiaa sekalaisessa järjestyksessä.

1. Yritän kiivaasti elvyttää käsityöharrastustani.
2. Jos voisin elää uudestaan nuoruuteni, niin rupeaisin muusikoksi.
3. Minulta puuttuu täysin hurriviha, ryssänpelko, homofobia ja monta muuta kummallisuutta.
4. Halusin aina ulkomaille - ja hmm, tällä olen. Jostain syystä kuvittelin tosin päätyväni Saksaan.
5. Jos olisin mies, niin minulla olisi pitkä tukka ja iso parta.
6. Nuorempana kuvittelin, että minusta tulisi joko lehtimies tai kielenkääntäjä (saksa, ruotsi).
7. Minulla on aivan järkyttävän huonot kynnet, mutta mieluummin omat nysät kuin mitkään tekokynnet.
8. Harmittaa, etten osaa maalata tauluja. En kyllä ole kokeillutkaan. Maalaan vain naamaani ja sitäkin yhä harvemmin.
9. Laskin juuri, että minun ja lasteni sairausvakuutus on noin 15% tuloistani. Pienen verotuksen etuja, nääs.
10. Kärsin refluksista, jonka vuoksi pitäisi muka luopua viinistä, oluesta, suklaasta ja muista herkuista. Hah.
11. Kuvittelin, että minusta tulisi hyvä äiti, mutta totuus on tarinaa ihmeellisempää...

Että tämmöistä tällä kertaa, ensi kerralla taas uudet kujeet.

*nuh nuuh*

Kaikkea pitää haistella.

Etenkin silloin, kun mamma yrittää kuvata kukkia.