Jokinlainen keltapeippi
Goldnessel
(Lamium galeobdolon)
Okei, onhan se hieno juttu, että saa uuden työpaikan. Tai ei se tällä kertaa ollutkaan.
Nykytyöpaikassa ei ole mikään salaisuus, että olen hakemassa töitä muualta. Taloudellisesti olemme kaiken aikaa veitsi kurkulla, ja kun on tarpeeksi isoja laskuja maksettavana, niin ei auta, vaikka kuinka kiristäisi vyötä.
Työkaverit vihjaisivat, että paikallislehdessä oli ollut lupaava työpaikkailmoitus ihan samalta alalta, tosin paljon pienemmästä firmasta. Olisi enemmän työtunteja ja mikä parasta: firma olisi ihan kävelymatkan päässä kodistamme!
Elämäni mahdollisuus, ei muuta kuin hakemus matkaan ja heti!
Osa tärkeistä dokumenteistani oli Sulon läppärillä, osa omalla läppärilläni (joka on kellarissa rikkinäisenä) ja osa ulkoisella kovalevyllä. Oman mehunsa asiaan toi se, että olen alkuvuodesta siirtynyt Windowsista maccimaailmaan, enkä tietenkään osaa vielä käyttää sen hienouksia. Tekstinkeäsittelyohjelma vanhoine hakemuksineni oli Sulon koneella, eivätkä tallettamani tiedostot tietenkään auenneet macilla.
Todistukseni olivat liian isoja tiedostoja, huonosti scannattuja tai muuten vain käyttökelvottomia. Jollain exän ideoimalla laatikkosysteemillä tehty CV piti päivittää ja sitten en osannutkaan yhdistää kahta sivua yhdeksi dokumentiksi. Ärräpäät rutisivat ja yrityksen ja erehdyksen kautta menin askeleen eteenpäin ja sitten taas kuperkeikkaa taaksepäin.
Saatuani hakemuksen vihdoin matkaan unelmaduunin pomo soitti jo kahden tunnin kuluttua. Loistavaa, olen erinomainen hakija, joka halutaan haastatteluun heti! Röyhistin rintaani ja tunsin ylpeyttä. Samaan aikaan alkoi jännitys nousta, olihan kyse tulevaisuudestani. Tämä tarjous ei toistuisi!
Lisää rehuja
Jo pyhänä kävimme Sulon kanssa katsomassa, miltä firma näyttää ulkoapäin, maanantaina marssin työhaastatteluun huterin koivin.
Mukava pomo, minua vanhempi nainen, symppis kaiken puolin. Sinitaivas kuunteli jutusteluamme, hörpin ohessa kahvit. Pomo kertoi sitä sun tätä firmsta ja kyseli nykyduunin systeemejä, muttei kysellyt minusta itsestäni juuri mitään.
Jälkeenpäin harmitti, etten osannut myydä itseäni, en saanut kerrottua vahvuuksistani. Näinkö typerä olin Unelmatyöpaikan haastattelussa? Miksi en liioitellut taitojani, kuten täällä on tapana? Typerys! Tunari! Pässien pässi!
Päätin korjata kaiken testityöpäivänä. Täällä työnantajat teettävät usein työnhakijalla koepäivän, osa tosiaan työnhakijaa testatakseen ja osa ihan vain saadakseen ilmaisen työntekijän päiväksi (tältä ainakin tuntuu). Siinäpä oiva tilaisuus kehua itseään tuntitolkulla!
Wirtschaft Trumpf-Buur, Ebikon
Ravintola, jonka pihalla on vuohia, poneja, aasi, siivekkäitä, kilpikonnia jne.
Testipäivänä unelmatyöpaikan pomo oli yksin paikalla. Juoksi, kätteli ja juoksi taas. Sinkoili sinne tänne, hektisenä stressaten. Sain lähes vatsahaavan sitä menoa katsoessani, ja minä sentään olen nähnyt kaikenlaista.
Tunnin yritettyäni pysyä pomon perässä totuus läimähti päin pläsiä. Tämä työpaikka ei ollut unelma eikä minua varten.
En päässyt pakoonkaan, joten päätin katsella hommaa päivän loppuun saakka ja livetä sitten kuin varjo pimeyteen.
Muutaman tunnin päästä paikalle saapui kaksi muuta: keski-ikäinen blondi ja vanhempi, epäluuloisena mulkoileva rouva.
Kumpikaan ei ottanut minuun mitään kontaktia. Okei, olin uusi ja outo ulkomaalainen, ehkä heitä ujostutti. Mutta se, että he eivät puhuneet mitään toisillekaan, oli minusta outoa. Ei mitään "onpa tänään mukava ilma" tai "tekisipä mieli kahvia". Vakavia naamoja ja painostava hiljaisuus.
Kuuden tunnin jälkeen koitti taivas: pomo ilmoitti että voin lähteä. Läksijäisiksi lupasi minulle kolme tuntia töitä päivässä, maanantaista perjantaihin. Ja puhe oli ollut lähes 30 tunnin viikoista, siihen työhön oli kuulemma joku toinen.
En kehdannut sanoa totuutta. Että en kestänyt katsoa pomon riehumista ja mykkiä työkavereita. Teknisestikin olin tottunut Ferrariin ja tämän firman laitteet olivat enemmän Skodan tasoa.
Lupasin soittaa seuraavana päivänä. Ja soitin.
-Ymmärrän, meillä joutuisitte tekemään liikaa töitä, sanoi pomo, kun kohteliaasti kieltäydyin kunniasta.
Heh. Olen toki tottunut kovaan työhön, mutta en halua tuollaista. En tuota ilmapiiriä, en noita koneita. Pitäkööt omanaan.
Trumpf-Buurin coolein kilipukki
