Nyökyttelimme tyytyväisinä, tämän me kyllä järjestäisimme.
Nykyäänhään seuraa haetaan netistä, joten niin teimme mekin. Löytyi Rallen ikäinen tyttökissa, valkoinen väriläikkäinen Nikki. Tosin lapset antoivat sille samantien nimeksi Lucy.
Ralle katselee Lucyä parvekkeen oven läpi
Ensimmäiset kymmenen päivää ujo tyttö piileskeli päivät nurkassa sängyn alla ja vaatekaapissa. Huoneen ovi pysyi kiinni, ettei Ralle olisi käynyt antamassa tervetuliaiskäsittelyä. Iltaisin karvakallot tutkailivat toisiaan ikkunan läpi ja välillä mouruttiin viestejä oven läpi.
Ensitapaamisen jälkeen musta ja valkoinen kiihdyttivät ja kurvailivat öisin matot ruttuun. Päivät koisasivat samassa huoneessa ja söivät välillä jopa samasta ruokakupista. Kun toinen kakki, niin toinen vahtasi ja sitten vaihdettiin.
Ja sitten hyökkäsivät toinen toistensa kimppuun, välillä mentiin ympäriämpäri kuin piikkipuska preerian tuulessa.
Kyllä tämä tästä, ajattelimme.
Ja sitten Lucy raapaisi Rallea silmään. Seurasi eläinlääkärireissu ja silmäsalvaa viisi kertaa päivässä.
Kaksi viikkoa myöhemmin, kun silmä oli jo hyvin lähellä paranemista, niin silloin se tapahtui taas: Lucy raapaisi Rallea uudestaan samaan silmään!
Seuraavana aamuuna lähetin Lucyn entiselle omistajalle meilin, että hän saa hakea kissan takaisin. Olimmehan yhdessä pohtineet kissojen yhteensopivuutta ja hän oli sanonut ottavansa kissan takaisin, jos siltä näyttää.
Ja nyt näytti siltä.
Mitä siitä nyt tulee, jos kissalla on säännöllisesti toisen kynsi silmässä? Joko menisi näkö? Ja joka ei usko, voi kokeilemalla todeta, että salvan laittaminen yksivuotiaan kollin silmään viisi kertaa päivässä noin viiden viikon ajan (=arvioitu käsittelyaika) ei ole maailman mukavin toimitus.
Omistajasta ei kuulunut mitään, mutta ilmoitus uutta kotia etsivästä Lucystä oli samantien taas netissä.
Illalla omistajarouva seisoi ilmoittamatta ovemme takana. -Tulin hakemaan Nikin, kun te niin haluatte päästä siitä eroon! rouva sähisi kuin pahaisin kulkukissa.
Lapset itkivät silmät päästään: -Äiti, emme saa edes hyvästellä Lucyä!
-Ja lopettakaa tuo toisen nimen käyttö, SANOKAA NIKKI! vaahtosi tämä vauhko sveitsitär. Voi ristus, miten lapsellinen voi aikuinen nainen olla?!?
Sain haukut. Olin muka tehnyt kaiken väärin, valehtelin ja puhuin paskaa. Rouva tiesi kaiken paremmin, jopa paremmin kuin eläinlääkärimme.
Ja minun olisi pitänyt muka tietää 10-14 päivän sisään, jääkö Lucy meille. Miten se olisi ollut edes mahdollista, kun Lucy oli ensimmäiset 10 päivää visusti piilossa sängyn alla ja vaatekaapissa?
Hänen mielestäänminun olisi pitänyt silti päästää Ralle samantien sängyn alla piileskelevän Lucyn kimppuun. Hulluko se nainen oli?
Olin tietysti jauhot suussa, tilanne tuli niin yllättäen.
Näin lähti Lucy meiltä ja ilta meni itkuksi.
Tällainen vauhoilu on ikävä piirre näissä muka ah niin kohteliaissa sveitsiläisissä. Ikävää myös sen vuoksi, että minut on kasvatettu kiltiksi enkä osaa tarjota nyrkille muuta kuin silmää.
Miltä näistä ihmisistä tuntuu jälkeenpäin? Ovatko ylpeitä itsestään? Muisteleeko tuokin rouva, että sainpa ne lapsetkin siellä itkemään silmät päästään, kylläpä olen aikamoinen!
Suomikukkia
11 kommenttia:
Voihan kissi. :( Meilläkin marakatit - sisko ja sen veli - ottavat kyllä joskus matsia aika hurjankin näköisesti, vaikka päikkärit koisataankin pinossa tai vähintään sylikkäin. Kynsillä ne eivät kyllä onneksi taida toisiaan läpsiä, lähinnä käyttävät toisiinsa hampaita. Mutta sisarusten kesken tämä on tietysti ihan eri asia, kun ovat tunteneet toisensa rääpäleestä asti.
Niinpä! Jos nyt voisin valita uudestaan, niin ottaisin kaksi kissaa samasta pentueesta.
Ralle oli sisaruksistaan viimeinen eikä meinannut kelvata kellekään, joten se on muuten kyllä aivan sopiva vaahtopää meille <3
Minusta aiukuiset kissat ovat vähän kuin ihmisiä, jos kemiat kohtaa, voi heistä tulla erottamattomat, jos ei kohtaa, heitä joutuu kaiken aikaa erottelemaan.
Mutta ei sitä kyllä minun mielestä heti voi sanoa, tottuminen ja hierarkia järjestyksen luominen vie jonkin aikaa.
Mua ärsyttää kanssa, jos en jossain tilanteessa heti keksi jotain nasevaa vastalausetta. Ja sitten tunnin päästä olis niin paljon sanottavaa, kun tilanne täysin ohi! Mutta kylläpä oli erikoisen kylmä ihminen, tämä kissa-nainen. Nettiseura voi todella olla petollista :)
Täällä kävi niin, että Lucystä tuli pomo. Se vei lopulta kaikki Rallen lempipakat eikä Ralle uskaltanut tehdä mitään.
Kunhan sitten hyppivät toistensa kimppuun salakavalasti ja silloin tällöin oli äänekästäkin menoa.
Ja minä olisin ihan luottavaisena odotellut, että hommat hoituvat, mutta ihan oikeasti en voinut enää jatkaa niin, että Rallella oli tuon tuosta Lucyn kynsi silmässä!
Ralle taitaa muuten olla tyyytyväinen siitä, että Lucy lähti ja nyt se on niiin mahdottoman hellyydenkipeä!
Voi että .Kemiat eivät tainneet toimia..ovatko molemmat kissat leikattuja? Meidän edesmennyt Otto-kissa otti nuoremman Niilo-kissan kaverikseen aika pian Niilon saapumisen jälkeen,eli kemioista se on kiinni.Harmi kun sellaista ei ollut Nikki/Lucyn kanssa...
Molemmat olivat leikattuja ja molemmat saman ikäisiä, vähän yli vuoden. Mutta Lucyllä taisi olla vähän rajut otteet Ralle-pelkuripojalle...
;)
Se on paljon kemioista kiinni. Meillä on neljä kissa: kolme kollia ja yksi prinsessaneitikissa. Kaikki ovat leikattuja ja suht saman ikäisiä. Viimeksi mainittu neitikissa on niin herkkäpehva, ettei se oikein tule muiden kanssa toimeen. Yhtä kollia se sietää, mutta kyseessä on "koiramainen" kissa ja kaikkien kaveri. Toisen kanssa se taas on tukkanuottasilla heti, ihan rajuksi tappeluksi asti. Meillä on onnellinen tilanne, kun on iso talo, neitikissa asustaa valtakunnassaan alakerrassa ja kollit sitten yläkerrassa. Uskon että oikean ratkaisun teit, ja jos se Lucy-kissan omistaja olisi kissansa parasta ajatellut, hän olisi ollut samaa mieltä. Tsemppiä
Pelottava kissatäti teillä. :o
Minulla kävi aikanaan hyvä tuuri, kun talossa olleen 1v-leikatun-kollin seuraksi ottamani 1v-leikattu-narttu otti tulijan ihan hyvin vastaan. Lähinnä narttu vähän ensin pelkäsi (pakeni lipaston taakse) ja sitten pörhisteli ja sähisi, mutta pian elo sujui mukavasti. Koskaan nuo eivät olleet mitkään sydänystävät, mutta ei se niin erilaisilla kissoilla mikään ihme ollutkaan. :D
Harmi että kävi miten kävi ja se nainen oli kyllä oikea NOITA-AKKA :ilmankos halusi eroon kissasta kun se ei ollut musta kuten ihana Ralle on. Meillä teini yhä jaksaa jahdata vaaria mutta alkaa pikkuhiljaa rauhoittumaan ja olen heidät tavannut sohvaltakin lähes vierekkäin nukkumassa. Mutta kauan se kestää näköjään kunnes sopeutuvat. Alkuun Nipsu oli tietenkin vain vauva mutta jo kättelyssä Pepin mielestä vaarallinen ja poistoivottava .
Anne, mulla on kokeilemisen arvoinen neuvo (tai no oman kokemuksen mukaan) nimittäin olen jo aikaisemmin miettinyt tätä kissojen kemiaa.. Meillä oli kaksi siskokissaa, jotka sietivät toisiaan, mutta ilmassa oli mustasukkaisuutta. Nykyään vanhemmillani on kaksi kulkukollikissaa, molemmat leikattuja ja mietimme lienevätköhän ne homoseksuaaleja, kun niin rrrrakastavat toisiaan! Kuukausi sitten vierailin tädilläni ja tutustuin hänen kolmeen kissaansa. Ensimmäinen oli suloinen, mutta kun hyväilin häntä, kävi kissa ihan vaan ilkeyttään kynsin käteeni kiinni. Se oli tyttökissa. Loput kaksi leikattua kollikissaa olivat niiiiin kilttejä sylikissoja ja pesivät toisiaan kilpaa. Kokeilkaa seuraavaksi leikattua kollikissaa, josko kemiat toimisivat. Älkää luovuttako vielä, koska kyllä se kerrostaloasunnossa yksinäinen voi ollakin!
Hyvää onnea seuraavalle kerralle! :)
Tv. "Tyyne"
Lähetä kommentti