Puheluita

Joulukuussa 2012

-Haloo, onko verotoimistossa? Soitan tämän vuoden veroistani, kun en oikein ymmärrä, että miksi minun pitää maksaa kolme kertaa enemmän veroja kuin ennen, vaikka tulot ovat pienentyneet kolmanneksella.

-No niin, katsotaanpas. Täällä lukee, että teillä on vielä melkein kaksi tonnia veroja maksamatta! MURR MURR!!!

-Niin kyllä, mutta kun minä en ymmärrä, että miksi pitäisi maksaa niin paljon, kun olen kuitenkin reilusti toimeentulominimin alapuolella ja lapsiakin on kaksi...

-NO MUTTA TIETYSTI TEIDÄN PITÄÄ! *bää bää määkimistä* Pitäisi olla maksettu vuoden loppuun mennessä! Eikö teillä ole rahaa??? Maksatteko vai ettekö maksa? Mitäääää? Kertokaa heti!

-No ei oikein ole rahaa juuri nyt, kun luulin, että vuoden 2011 verotiedot tulisivat jo elokuussa ja olen varma, että olen maksanut liikaa. Että se liikaa maksettu kattaisi nämä maksamatta olevat...

-*leikkii kuuroa* Ei hätää, maksatte osamaksulla. Joka kuukausi Fr. 200,- niin lokakuuhun mennessä on kaikki maksettu.

-Mutta eikö se ole liian paljon kun minun tuloni...

-MAKSATTE OSAMAKSULLA, LÄHETÄN PANKKILOMAKKEET POSTISSA. JA SILLÄ SELVÄ. SUU SUPPUUN SIELLÄ NYT.

(Okei, ei tämä nyt ihan näin mennyt sanasta sanaan, mutta melkein)

Huhtikuussa 2013:

-Haloo, onko verotoimistossa?  Soitan vuoden 2011 veroista, kun odotin tietoja jo 2012 elokuussa ja nyt on jo huhtikuu 2013, enkä ole vieläkään saanut minkäänlaisia papereita.

-Jaahas... Katson koneelta... Hmm... Joo... On valmiit, lähetän ne postissa ensitilassa.

Ja tulivathan ne vihdoin. Veronpalutusta niin paljon, että kaikki osamaksulla maksamani oli liikaa. Olisi sille rahalle alkuvuodesta ollut fiksumpaakin käyttöä.

Tai eihän se mitään palautusta ole, kun ylimääräiset jäävät verotililleni makaamaan. Arvostan sielunrauhaani sen verran, etten ala taistella sveitsiläisiä veroviranomaisia vastaan saadakseni jotain takaisin.

Elokuussa 2013:

Vuoden 2012 verotus valmistui ajallaan. Olen maksanut niin paljon liikaa, että jos tuloni pysyvät nykyisellä tasolla, olen maksanut veroni eläkeikään saakka.

Sitä odotellessa voisin vaikka hakea verotoimistoon töihin. Osaisin minäkin pyöritellä lottokonetta ja käyttää luovuuttani keksiessäni hupaisia verolaskuja duunareille. Voisin vaikka ottaa pellen puvun työasukseni.

***

Kunhan kirjoitin tuon veroseikkailun, ihan normaalia täällä, eikä mitenkään nakerra sisintäni. Plussalla on huomattavasti mukavampi olla kuin miinuksella, ainakin raha-asioissa.

Loman jälkeen tapahtui se väistämätön: alkoivat työt ja koulut.

Duunissa oli heti ensimmäisellä viikolla niin kamalaa, että mietin moneen kertaan, miksi ihmeessä olin ikipäivänä hakenut tänne töihin.

Yksi tiimistä oli häämatkalla, toinen palloili Colombon lentokentällä jäätyään koneesta, kolmas oli sairas, neljäs oli viemässä kuopustaan esikouluun ja niin edelleen (loputtomasti), -ja me muut rukoilimme armoa pomon heiluttaessa ruoskaa. Vaikka mukavahan pomo on, ei sen puoleen.

Jo ensimmäisen työpäivän jälkeen istuin zombina soffalla, tarvitsin nosturin päästäkseni ylös. Tai mitä sitä suotta nousemaan, senkuin istuin, itkin, söin suklaata ja kaatelin viiniä Aldin pahvipakkauksesta (loistava hinta-laatusuhde).

Kaksi viikkoa meni tähän tyyliin, mutta syyskuu toi kadonneet lampaat ja helpotuksen meille muille.

Typsy aloitti uudessa koulussa, meidän pikku lukiolaisemme. Marssi innostuneena ja onnellisena ison reppunsa kanssa suureen kouluun, jossa on ruokala, akvaario, terraarioita, kirjasto. Siinä ne tärkeimmät.

Yhdeksän päivää ehti mennä, kun koulusta jo soitettiin. Osa opettajista oli käynyt ihmettelemässä luokanvalvojalle toisenlaista oppilasta, vaahtopäätä vauhdikasta.

Perjantaina minä ja Sulo menemme keskustelemaan opettajan kanssa tyttären erityispiirteistä ja siitä, miten niistä parhaiten kerrottaisiin muille oppilaille.

Taidan vähän googlettaa ja tutkia diagnoosia ja perjantaina puhun opettajan suohon.

Jokunen sekalainen lomaräpsy 

Tukholman ja Helsingin väliltä 

kuvittamassa tekstiä