Eräänä päivänä marssin kunnan toimistoon Rouva Pillerpüllerinä* ja kymmenen minuttia myöhemmin tulin ulos Rouva Suomisena*. (nimet muutettu, toim.huom.) Noin vain.
Eikä siihen tarvittu edes tuuman paksuista pinoa todistuksia ja kopioitten kopioita, vaan pelkkä passi. Voi ällistystä. Ja tietysti riihikuivaa rahaa, Fr. 75,- nimenmuutoksesta ja Fr. 30,- todistuksesta, että nimeni oli muutettu.
Sitten sähköpostia Suomeen maistraattiin, tietojen tulee olla ajan tasalla. Mutta eihän sinne kopio kelvannut eikä varsinkaan ilman virallista leimaa.
Taas meni kolmekymppiä, kun viuhahdin kaupunkiin hakemaan apostillea. Ja sitten alkuperäinen todistus leimoineen kirjattuna postina Suomeen.
Apostillea hakemassa
Kantonales Regierungsgebäude, Luzern,
sisältä ja ulkoa (tuo missä on liput).
Pääsisin vihdoin uuden passin hakuun, mutta ensin tarvittaisiin pässikuva. Kipin kapin valokuvaamoon.
-Tarvitsen passikuvan, olisiko Teillä aikaa..?
-Mihin tarvitsette kuvan? piipitti hento neitonen.
-Ööh, passia varten. Suomen passia.
-Passia vai viisumia varten, sekaantui joku kundi asiaan.
-P a s s i a, senkin pässi. Sanoinhan jo.
Selasivat paksua kansiota. Ai että tämmöinen erikoiskoko, no tähän menee aikaa ainakin puoli tuntia.
Uskoni modernia tekniikkaa kohtaan koki kolauksen. Eikö kuvan mittoja voikaan noin vain syöttää koneeseen, joka printtaa automaattisesti halutun kokoisen kuvan? Pöh.
Kiipesin portaat yläkertaan, hento neito perässä. Ohuet käsivarret jaksoivat tuskin kannatella kameraa.
-Saisiko leukaa alas... vielä enemmän alas... alaaaaas...
Lopulta kuvaajaneito antoi periksi ja tuli vääntämään päätäni oikeaan asentoon.
Poseerasin jäykkänä leuka rinnassa, kaksoisleuat kuin urkujen palkeet ja heltta herttaisesti rutussa. Eikö nuorille kuvaajille voisi opettaa, että vanhemmista rouvista ei oteta kuvaa sellaisessa asennossa, joka korostaa ylimääräisiä muodostelmia leuan alla? Näkykööt sitten sieraimet, ei haittaa!
Parhaat kuvathan tulevat makuulla painovoiman valuttaessa ylimääräiset korvien taa. Valokuvaamoon voitaisin hankkia patja ja kiinnittää kamera kattoon.
Tunnustan, että toisinaan on hauska kiusata jäykkiä sveitsiläisiä asiakaspalvelijoita, joille tuttavallisuus on hämmentävää. Yksikään sveitsiläisnainen ei ala puhumaan kuvaajalle kaksoisleuoistaan, mutta minä olenkin suomalainen, hä hää!
Kaadoin lisää vettä kiukaalle ja voihkin olevani mummoni näköinen ja hyvähän neidon on siinä punastella, kun on vielä nuori, mutta voi voi, aika kuluu nopeaan!!
Ja kun neito luuli kuvaussession olleen ohi, niin keksin, että mitä jos kuvattaisiin vielä toinenkin kierros!
Jopa kuvia hakiessani muistin ällistellä pallinaamaani. Neito ei tiennyt mitä sanoa, silmissä pelästyneen kauriin katse. Eikö tuo hullu ämmä jo lähde?
Ja lähtihän se. Eräänä kauniina aamuna junalla kohti Berniä ja Suomen suurlähetystöä.
Otin matkaluksemiseksi suomalaisen dekkarin, mutten voinut lukea kuin kymmenisen sivua, kun väsyneitä silmiä kirvelsi. Nykyinen lääkitys vaatii veronsa ja 12-tuntiset yöunet.
Bernissä ratikalla eteenpäin, Visitor-kortti kaulassa lähtystöön. Sormenjäljet, allekirjoitus, maksu ja heipat kivalle naiselle lasin takana.
Ja samantien kotimatkalle, väsytti niin. Nukahdin jossain vaiheessa junassa, poskeeni painautui sormukseni jälki. Kotona nukuin nelituntiset päiväunet.
Pari kännykkäkuvaa junan ikkunasta,
kuukin oli taivaalla
Ihan kuin en olisi jo kerran nimeäni vaihtanut, kokemusta on.
Ja myöhemmin pomo vielä taivasteli:
-Kyllä sinun pitää kirjoittaa uusi nimesi paperille! Niin vaikea!
Katselin vieressäni istuneita Rouva Subrnanthania, Rouva Karunamaniamia ja Herra Vigneswaramoorthya. Kummasti on pomo oppinut nuokin työtovereitteni nimet, mutta ihan tavallinen suomalainen nimi onkin yllättäen vaikea.
Ongelmansa kullakin.
Tässä vielä pari vanhempaa pässikuvaa
16 kommenttia:
Tuo tuntuikin niin miellyttävältä kun kuvaaja käy käsiksi nuppiin asetellakseen kaksoisleuan näyttävästi esille. Joo, ottaisin minäkin ne sieraimet mieluummin pääosaan
t. Mona
:D kiitos, mahtava postaus taas kerran!
Käsittämättömän kaunista, siis kuvissa. Tekstisi taas oli hauska, kuten aina.
sulla sentään väänneltiin leukaa, mulle sanottiin ettei noille silmäpusseille mitään voi
Ihan ekaa kertaa uskaltaudun kommentoimaan (tai oikeammin pääsen, viimeksi joskus muinoin olisin jotain johonkin halunnut laittaa mutta anonyyminä se ei onnistunut).
Kiitos, sinulla on todella hieno blogi. Kuvat ovat tavattoman kauniita (ihan kuin olisit ammattilainen) ja kirjoitat upeasti.
En muista miten blogiisi päädyin joskus vuosia sitten, mutta vakilukija olen.
-Hanna
Osataan Norjassakin: Oikean kokoisen passikuvan tekemiseen vaadittiin taannoin kahden ihmisen puolen tunnin työpanos. Ja kuva otettiin liikkeen ulkopuolella, valkoista seinää vasten eli aika epäprofessionaalisesti. Onko vika siinä, että ollaan EU:n ulkopuolella vai missä mättää??
öhh... Että tuostakin saa näennäismutkikkaan toimituksen ihmisten, korvienvälyksiin. Miksi ET olisi ottanut tyttönimeäsi takaisin, kun se kerran tuntuu luontevalta. No, nyt toki pitää mainostaa toisinpäin, mainio X-vaimoni piti itsestäänselvänä yhteistä sukunimeämme. Niin, se tuntui hyvältä, senkin vuoksi että meillä on kolme lasta ja tämän nimisiä ei täällä ole kuin viisikkomme. Onko kohdallani kyse omasta sukunimiylpeydestä? En oikein usko siihen, ainakaan täysin...olisin voinut vaihtaa omani hänen tyttönimeen, jos pojilla olisi myös se. Kiitos taasen supermukavasti korukirjaillusta kertomuksestasi, valokuvia alkuunkaan väheksyttämättä.
Oli taas NIIN hauska juttu, kiitos hörahtelyista ja nuo kuvat junan ikkunasta ovat ihan taianomaisia....
Annen sanan säilä = paras säilä! Vihdoinkin myös minä pääsin taas kommentoimaan, t. vuosia upeaa blogiasi lukenut Siiri
Aamunta!
Kiitos piristyksestä! :-)
Kaikkea hyvää "Rouva Suomiselle"
t. Korndorfer
(nimi muutettu)
Tytöille terveiset ja tsemppiä kouluelämään.
Heippa kaikki! Yleisön pyynnöstä kommentointi onnistuu taas helpommin, kiva että huomasitte niin äkkiä!
Passi tuli postissa ja sehän olikin varsinainen eläinkirja, joka sivulla joku hieno eläin. Opin minäkin Pipsalta, että metso on Auerhuhn.
Passikuvakin näyttää vähän siltä, kuin minulla olisi musta silmä. Jotenkin vain toisella puolella silmäpussi korostuu vienosti.
Täällä on taas sairastupa, tällä kertaa Pipsalla keuhkoputkentulehdus. Odotan vain, kuka sen saa seuraavana...
Aivan loistava kirjoitus, jälleen kerran :)
Ja upeat kuvat.
Hei, oikein mukavaa, kun olet paivittanyt blogia ja taas saa kommentoida! Muita toiveita: blogikirjoitustesi pitaisi olla pidempia ja paivitysten tiiviimpia. Nama ovat niin herkkuja, oikeasti. Ja sitten yksi kysymys, etta "kuka" noissa alppitaloissa keskella niittya asuu, onko ihan normi ihmisia vai pitaako olla jonkinsortin miljonaari? Ihania kuvia!
t.Riitta
Tuossa viimeisessä kuvassa hulvattoman hauskoja leveitä periä, kerta kaikkiaan ihana kuva! Kerran ajoin Saksasta Italiaan Sveitsin läpi ja upeat olivat maisemat; päätin silloin, että kerran vielä palaan ja kiipeän ylös vuorelle, mutta saa nähdä toteutuuko toiveeni koskaan.
Vanhaan maailmanaikaan, kun passikuvassa vielä sai hymyillä, Rouva Passikuvaajatar kysyi minulta kuvan otettuaan: "Onks toi sun hymy?" Jos olikin, kyllä hyytyi. Ainakin meidän suvussa kaikki hymyilee perisuomalaisesti suupielet alaspäin. "Ei tehrä tästä nyn numeroo, nääs".
Tulin suomalaisen kalenterin kannustamana aamukaffimukini kanssa tänne toivottamaan onnea, iloa ja valoa joulukuun 9:een päivään.
Voi hyvin! <3
t. Korndorfer
Lähetä kommentti