Täällä on taas sylki räiskynyt ja ketutusenergia lyönyt vaarallisesti kipinää.
Exän äiti, mummi, on taas yrittänyt manipuloida lempilapsenlastaan. Ja me kun haluaisimme vain, että saisimme esikoisen kuriin ja nuhteeseen, tai edes siihen tilaan, ettei koulusta ihan vielä potkittaisi ulos.
Kesäloman alkaessa Typsy katosi tuttuun tapaan rakkaan mumminsa luo. Tuli takaisin päivää ennen kuin minä ja Sulo lähdimme Suomen lomalle. Roikkui kaulassani ja itki surkeasti sitä, että äiti lähtee kauas pois.
Kun palasimme Suomesta, tytär katosi taas mummille viimeisiksi kahdeksi lomaviikoksi. Tuli kotiin vasta päivää ennen koulun alkua tonkimaan sotkuista koululaukkuaan, kunnes kyllästyi siihenkin alle viidessä minutissa ja veti kitinäsessiot päälle.
Alkoi toinen luokka kuusivuotisessa lukiossa. Kotimatka katkesi säännöllisesti mummin talon kohdalla. Joskus tyttäreni muisti soittaa kotiin, yleensä ei. Kotiin hän ilmestyi klo 19 aikoihin.
Tytär vietti valveillaoloajastaan suurimman osan mummilla. Minun osakseni jäi työntää hänet iltaisin sänkyyn ja aamuisin repiä hänet sieltä pois. Viikoppuisin hän ei tullut edes yöksi kotiin.
Ei puhettakaan, että olisin pystynyt valvomaan koulunkäyntiä tai lääkitystä. Läksyt oli muka aina tehty mummilla tai jo koulussa, hah. Kokeisiin mentiin kirjaa avaamatta, ja sain kuulla: -Äiti, minä osaan jo kaiken!
Oli pakko vetää hätäjarrua. Sovimme, että mummille mennään vain lauantaisin, kunhan velvoitteet on hoidettu pois alta. Ja tätä sopimusta noudatettaisiin oikeasti, sillä nyt on tosi kyseessä.
Kerroin vakeuksistamme Typsyn terapeutille, joka oli aivan samaa mieltä kanssani. Minä olen huoltaja ja vastuussa lapsesta, eikä mummi.
Monta päivää meni hyvin ja pirteä koululainen tuli kotiin niin kuin pitikin. Suljimme huoneen oven ja laitoimme jopa verhot kiinni, ettei kissa kurkistelisi uteliaana parvekkeelta. Ylhäisessä yksinäisyydessään Typsy teki läksyjä, tai ainakin istui kirjoituspöytänsä ääressä. Sen verran näin avaimenreiästä.
Perjantaina Typsy meni mummille, ilman lupaa.
-Äiti, minun pitää pestä marsuhäkki perjantaisin! huusi tytär puhelimeen.
Ja paskat: ovela mummi on keksinyt tavan saada lapsi luokseen sopivasti perjantaina ja siitähän onkin kätevä jäädä yökylään. Ihan kuin ei marsuhäkkiä voisi pestä lauantaisin tai sunnuntaisin!
Exä toi hangoittelevan lapsen kotiin.
Lauantaina Typsy meni mummille, kuten olimme viikolla suunnitelleetkin. Sieltä hän soitti itkien:
-Äiti, mummi sanoo, että marsut annetaan pois, kun en minä enää saa tulla tänne viikolla!
Myöhemmin mummi oli pistänyt vielä paremmaksi lasten kuullen: marsut pitää lopettaa!
Olin seota vihasta ja kiukusta. Miten se seniili ämmä kehtaa kiristää lapsia eläimillä!?!
Hälytin exän, joka kävi tappelemassa sekä äitinsä että veljensä kanssa. Onneksi aikoinaan sain porttikiellon mummille, niin eipä tarvitse itse olla yhteyksissä.
Oli oikea pahan mielen päivä. Sydämeni hakkasi ja verenpaine huiteli ties missä.
Olisi ollut jo tarpeeksi tekemistä oman itseni kanssa valuttuani loman jälkeen tyhjiöön. Nukun taas kahdet päiväunet päivässä, mielen on vallannut masennus, aloitekyvyttömyys ja haluttomuus. Diagnoosin sain jo: minulla on anemia. Sekin voi kuulemma johtua kilpirauhasesta, en tiennytkään.
Alkuviikosta tyttären luokanvalvojalta tuli viesti, että matematiikan kokeen arvosana oli alta arvosteluasteikon ja ranskakin menee syöksyen kohti hylättyä.
Ja tyttäreni oli kertonut opettajalle, että mummilla hän saa keskityttyä paremmin läksyjen tekoon, mutta äiti pakottaa kotiin. Että eikö Rouva Suomalainen voisi ymmärtää, että lapsen tulee tehdä läksyt paikassa, jossa hänellä on rauha keskittyä?
Kaivauduin sänkyyn vesistelemään. Teki mieli antaa periksi, lopettaa koko toivoton taistelu.
Entä jos Typsy muuttaisikin kokonaan mummille ja minä pääsisin vastuusta? Saisi mummi juosta keskusteluissa psykiatrin, terapeutin, opettajien ja rehtorien luona, valvoa opiskeluja ja lääkitystä. Siitä vaan, bitte schön!
Olisikin mielenkiintoista nähdä, miten pian tyttäreni pienessä pyllyssä olisi kengän kuva ja nykyisen opinahjon ovi sulkeutuisi hänen takanaan viimeistä kertaa.
Mitä väliä sillä olisi, vaikka neropatti tytär päätyisikin apukouluun? Ehkä hänelle järjestettäisiin aikanaan suojatyöpaikka. Olisi taatusti helpompi elämä kuin minulla.
Terapeutti soitti ja kyseli vointiani. Että psykiatri kyllä ottaa vastaan, jos on tarvetta. Niiin, masennuslääkkeethän tässä taas auttaisivatkin. Mieluummin jotain vielä turruttavampaa, lobotomialeikkaus voisi olla poikaa.
9 kommenttia:
Voi hyvän tähren. Olisiko jonkinlainen muutaman kuukauden mummijäähy mahdollinen? Että saisi kunnon breikin tuohon menoon.
Kirjoitatpa kivasti!:)Kirjoitan itsekin huumorilla ja ajattelin...eiko kukaan muu?? Tassahan se..tuun kurkkiin jatkossakin. Ja kommentoin, jos on jotain sanottavaa, Ehka.
Ehdottomasti mummijäähy, niinkuin Tuuli tuossa ehdotteli. Meilläkin on hyväksi koettu ottaa välillä etäisyyttä...
Milläs minä mummijäähyn järjestän, kun lapsi vain menee sinne?
Ei 13-vuotiasta ole niin helppo estää menemästä, etenkään kun mummi kaikin keinoin tahtoo lapsen sinne ja koulubussi menee kätevästi mummin talon ohi mennen tullen.
Nyt yritetään lahjonnalla sitä, että mummille mentäisiin vain viikonloppuisin.
Voiko ottaa omaan kotiin niin menisi mummilta tämä kiristyskeino?
Svanhild, monta vuotta sitten tarjouduin ottamaan ne marsut, meille, mutta mummi ei tahtonut, ja nyt meillä on tuo Maailman Villein Kolli, joten ei enää voi ottaa. :( Exällekään ei sovi, kun sillähän ei ole edes oikeaa asuntoa, vaan pelkkä huone.
Olen sanaton. Miten voi vanha ihminen keksiä tuollaisia, raakoja, kiristyskeinoja??? Toivottavasti opettaja tajuaa mikä on todellisuus. Joskus säälittelen itseäni tukijoukkojen puutteesta ja siitä, että kaikki pitää suunnitella neitokaisen elämän mukaan kun ei ole mitään muuta paikkaa minne menisi vaikka viikonlopuksi, mutta taidanpa pitää suuni supussa. Ihan hirmuisesti voimia, yritä jaksaa pitää itsestäsi huolta!
Todella törkeää kiristystä. Ymmärtääköhän mummi, miten pahoin hän tekee asettaessaan lapsesi tuohon valintatilanteeseen? Tuli elävästi mieleen taistelu omasta tyttärestäni samassa iässä, exäni kanssa. Koskaan en tiennyt, milloin tytär tulee minun, milloin isänsä luokse. Isä ei suostunut kommunikoimaan suoraan. Kaikenlaisia houkutuksia tarjottiin: milloin oli ratsastuskurssi keskellä viikkoa, milloin tyttären täytyi auttaa isäänsä jolla oli selkä kipeä. Tytär oli hajota poukkoillessaan kahden aikuisen välillä, kumpaakin hän halusi miellyttää.
Tuli mieleen Raamatun kertomus kuninkaasta, jonka piti päättää kahden äidin väittäessä erästä lasta omakseen.Kuningas ehdotti, että lapsi halkaistaan kahtia. Vieras äiti suostui, oma äiti parkaisi että ei ikinä, ottakoon vieras äiti, kunhan lapsi jää eloon. Siitä kuningas tiesi, kumpi oli oikea äiti! Minäkin ajattelin, että on parempi ettei tyttöä revitä kahtaalle ja annoin hänen muuttaa kokonaan isänsä luo. Se oli pahinta mitä olisin voinut tehdä, sillä isä sattuu olemaan dominoiva ja laskelmoiva. Mitään apua en saanut sosiaalivirastosta, sanoivat että tuon ikäinen osaa päättää itse. Neuvoni olisi: älä päästä tilannetta hallinnasta. Jos voit tehdä tämän selväksi mummulle, tee se (vaikka tiedän miten vaikeaa on kommunikoida kontrollifriikin kanssa). Se, ettette keskustele, hämmentää tytärtä lisää ja hän jää viestinviejäksi. Kenelläkään ei ole oikeutta manipuloida tytärtäsi. Sinä olet hänen äitinsä, tunnet hänet ja tiedät mikä toimii. Älä lannistu! Mene itsekin terapautille tukea hakemaan, tarvitset sitä sillä murrosikä on vielä edessä ; ) Tsemppiä, älä luovuta!
Oi hyvänen aika sentään...;) Omat stressini riitelevistä sukulaisistani alkoivat yhtäkkiä tuntua aika pieneltä asialta. Otan osaa.
Minä NELJÄ kertaa siinä kilpirauhaskokeessa ja ne eivät vain näytä ulos sitä, että minulla on se vajaatoiminta. Minulla on, vaikka numerot olisivat mitä.
Oikeastaan vertaiskärsimys auttaa aina, mulla on jo nyt parempi olo, eli kiitos♥
Luin muuten tätä miehelle ääneen ja hän nauroi ihan hulluna. On raukka unohtanut millaista meillä oli meidän murkkujemme kanssa...
Lähetä kommentti