Pääosan esittäjät komediassa nimeltä "Elämäni"
Liityin paikalliseen ADHD-lasten vanhempien yhdistykseen ja päätin alkaa aktiiviseksi keskusteluryhmän jäseneksi.
Kuinkas sitten kävikään: kerran toisensa jälkeen keskusteluryhmä kokoontui mahdollisimman epäsopivina iltoina. Vai mitä pitäisi sanoa siitä, että olen tänä vuonna ollut kahtena iltana töissä, ja toisena olisi ollut kesksuteluryhmä? Toisella kerralla Sulo oli juuri tullut Saksasta, enkä voinut noin vain lähteä, kun haniboitsi oli taas kotona, ymmärrättekö?!? Huonoa tuuria kertakaikkiaan.
Päätin mennä elokuun keskusteluun, oli mikä oli. Kuinkas ollakaan, se peruttiin, koska samana iltana oli saksalaisen ADHD-asiantuntijan esitelmä siitä, miten lapsia voi auttaa oppimaan. Sinne siis, vaikka pikku flunssanpoikanen nosti päätään.
Voi hämmästystä, esitelmää oli tullut kuuntelemaan pieni salillinen ihmisiä, ainakin 60-70 ihmistä! Noin puolet oli pedagogiikan opiskelijoita, joten hurraa: kohta on Sveitsissäkin kasvatuksen ammattilaisia, jotka tietävät, etteivät vaahtopääkoululaiset ole pissapäitä, vaan että käytöksen takana on neurologiset syyt ja että näitä lapsia voi auttaa oppimaan.
Dr. Helga oli upea ilmestys, kuten oli varmasti ollut myös 70-luvun alussa. Kirkkaansininen teryleeniasu, johon kuului liivi ja trumpettihousut, ja alla hempeän vaaleanpunainen paitapusero, jonka suuret kaulukset lepattivat liivin päällä, -kuin suoraan TV-sarja Columbon vanhempien jaksojen epäilyttävällä leskellä! Hörähtelin yksikseni ja mietin, käyttääkö Dr. Helga ulkona isoa lierihattua.
Edessäni istui nainen, joka ei millään saanut istuttua paikallaan. Teki mieli jo hihkaista, että rouva on hyvä ja rauhoittuu vihdoin! Kun kotona katselee ikuista vispaamista kaiket päivät, niin ei muualla enää jaksaisi.
Toinen sekoili jo sisääntulleessan ja väitti maksaneensa, vaikkei tilaisuutta voinut edes maksaa etukäteen. Kassa kysyi, mille tilille, ja nainen vastasi, että "nettipankkiin". Myöhemmin pomppi tuolien välissä ja haki tiskille unohtamaansa vesipulloa. Olen herkkä huomaamaan tällaista, tulee niin omat lapset ja exä mieleen.
Esitelmä oli erinomainen. Mitä muutakaan olisi voinut odottaa upealta Dr. Helgalta, joka on tehnyt hienon uran alalla?
Esimerkeistä osa oli suoraan kuin esikoistyttärestäni. Pikku Peppi kaasu pohjassa, aivot ylikierroksilla ja muisti kuin siivilä. Aloin ymmärtää, mistä kaikki johtuu ja että tästäkin äitinä ehkä selviää hengissä, kun tuntee keinot.
Teoriassa kaikki on niin helppoa. Vanhemmat pitävät kiinni rutiineista, eivätkä provosoidu lapsen käytöksestä. He hee.
Kun tässä on 14 vuotta roikkunut köyhyyden hirressä ja vetänyt vuosia yksinhuoltajakotiäidin arkea, lisähöysteenä kaikki kilpirauhasen vajaatoiminnan kivoimmat oireet, työpaikkakiusaaminen ja sen tuoma uupumus, niin kylläpä kaltaiseni superäiti jaksaakin toimia oikein kahden vaahtopäälapsen kanssa! Jawohl!
Mutta nyt yritän muistaa, että kiivaan luontoni kihahtaessa en kiljukaan kurkkuani käheäksi, vaan sanon lapselle:
-Nyt olen kiivastumassa. Parasta, että menen hetkeksi rauhoittumaan ja keskustellaan sen jälkeen.
Aamuille pitää tehdä aikataulu, jota noudatetaan tarkkaan. Herätys klo 6, sitten pisu, huuhtelu ja käsien pesu, aamupala klo 6:20 jne. Opin, että koko koulupäivä menee aamustressistä pilalle.
Parasta, että tämä superäiti menee jäähytauolle jo aamusta.
Ostin Dr. Helgan *kirjan* ja aion viisastua lisää.
Pari kuvamuistoa Helsingistä elokuulta 2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti