Maasta sinä olet tullut

 

Mitä lie olin ajatellut pakatessani, kun olin työntänyt litran päärynäsnapsia käsimatkatavaraan, sellaiseen pikkuiseen lentolaukkuun.

Komea lentokenttävirkailija siirsi laukkuni turvatarkastuksessa sivummalle ja sanoi:
-Onko täällä joku pullo?

Olihan siellä, se tuliaispullo Suomiexälle. Hyvästelin sen jo mielessäni ja voivottelin surkeana typeryyttäni, kun virkailija alkoikin yllyttää viemään pullon vielä Finnairin tiskille.

-Lähetät sen erikseen, pakkaat vain hyvin!

Ja niin minä rynnistin takaisin tiskille, tyhjensin kameralaukkuni ja työnsin sinne litran snapsipullon villatakkiini käärittynä. Pikkuinen kameralaukkuni lähti reippaasti hihnaa pitkin kohti ruumaa.

Ja sitten uudestaan reippain laukka-askelin turvatarkastukseen.

Ja taas lentolaukkuni siirrettiin sivuraiteelle.

-Täällä taitaa olla pari parfyymipulloa! sanoi virkailija.

Tässä vaiheessa jo oikeasti hakkasin päätäni seinään. Ensimmäistä kertaako tässä ollaan lentämässä, vai miksi olen laittanut käsimatkatavaraan nesteitä?? Enkö minä saatanan tunari saanut laitettua hajuvesiä samalla sinne kameralaukkuun?

Virkailija avasi laukun sivutaskun ja löysi tuoksupulloni.

-Hyiii, pidätkö oikeasti tästä hajuvedestä?

Vielä hävyttömäksi rupesi, mokoma. No onneksi riitti, että pullot työnnettiin pieneen muovipussiin. Olivat sen jälkeen vaarattomia lentoliikenteelle.

Näin isän arkun jo kappelin ikkunan läpi. Minä, ikäni kaikkia kalman merkkejä kammonneena, syöksyin sisään ja huudahdin: -Voi miten kaunista!

Arkku ei ollutkaan pelottava tai kammottava, minulle tuli lämmin ja levollinen olo. Kävelin arkun ohi ja huikkasin mielessäni: -Heippa faija!

Pappi puhui, urkumusiikkia, laulettiinkin kai. Istuin lähimpänä arkkua ja hoin mielessäni:
olen tyyni... rauhallinen... tyyni... rauhallinen... Edellisviikkoisen stressikurssin oppeja.

Jossain vaiheessa kävin laskemassa vaaleat ruusuni arkulle ja lausuin muistosanat, joita olin pyöritellyt mielessäni yökausia, kunnes jokainen särmä oli kulunut pyöreäksi ja sileäksi.

Mutta kuka niitä olisi kuunnellut. Ja minäkin olin vähemmän tyyni.

-Takit päälle ja ulos! komensi pappi, tai jotain sinnepäin.

Lapsille puettiin toppahousuja, minä yritin saada villapaitaa päälleni tungoksessa työntämättä kyynärpäätäni naapurin silmään.

Ja samassa näin, miten isän arkkua alettiin jo työntää ulos. Äkkiä perään samalla kun yritin saada käsivarsiani takin hihoihin. Mikä kiire tässä nyt tuli???

Laukkasin jossain takajoukoissa, eikö oma perhe kävele yleensä ensimmäisenä arkun perässä? Veljentytär kiihdytti vasemmalta ohi korkokengät kopisten.

Suomiexä saapui juuri, kun arkkua laskettiin maahan. Laskin samat kukat toiseen kertaan, tällä kertaa ilman muistosanoja.

Seurakuntakodilla pippurista lihakeittoa ja kakkukahvit.

Minulla on maailman hauskimmat sukulaiset, uskotteko? Meillä oli niin mukavaa, että isäkin olisi viihtynyt. Olisi istunut pöydän päässä ja nauranut buhahaaaa!

Kylmä, muttei lunta

Ensimmäinen aamu Suomessa

Glögilasi tyhjillään

Suomiexän kanssa glögiä, jutustelua, typeröintiä. Muisteltiin faijan tempauksia ja naurettiin. Öitä sohvalla, kissojen rapsuttelua ja patonkia aamupalaksi.

Talvi tuli, lunta taivaan täydeltä. Pakkasin laukkuuni loputkin äidin Paratiisi-astiat ja usko-toivo-rakkaus -jouluvalot. *linkki*

Kotimatka olikin varsinainen seikkailu, siitä ehkä lisää toisella kertaa.