Katsaus autiolle pankkitilille motivoi kummasti työnhakua. Ja kappas vain: netissä oli kaksi kiinnostavaa ilmoitusta hanttihommista.
Uhrasin vapaapäivän aamun näpyttelylle, ja kehräsin tyytyväisenä, kun sain ensimmäisen hakemuksen sähköpostina matkaan.
Mietin jo, miten palkitsisin itseni, söisinkö suklaata vai menisinkö kahvilaan huitaisemaan snapsilla kostutetun kakunpalan, kun hakemukseni tulikin jo bumerangina takaisin. Liitetiedostot liian isoja, ei mene perille.
Kyllä ärsyttää. Enhän minä osaa niitä pienentää. Ja miten ihmeessä Lebenslaufinkin saa yhdeksi tiedostoksi, kun siinä on kaksi sivua?
Naurakaa vaan, senkin empatiakyvyttömät irvileuat, en minä osaa tuon vertaa. Eikä missään ole tietoa siitä, mihin ja kelle voisi lähettää vanhanaikaisen paperihakemuksen.
Valmiit nettihakulomakkeet ne vasta pyllystä onkin: kysellään todistuksen numeroita ja YO-kokeen arvosanoja. Eiväthän ne minun arvosanoistani mitään ymmärrä, mutta vaikka ymmärtäisivätkin, niin sanoisivatko oikeasti, että voi voi, ette saa töitä, kun historian arvosananne on liian huono? Kyllä olisi kannattanut opiskella ahkerammin silloin 80-luvun alussa!
Töissäkin on ollut puuduttavaa.
Tamilirouvat ovat lakanneet puhumasta minulle mitään privaattia, meillä ei ole mitään yhteistä enää. Ja kaikki siksi, kun kesällä juuri ennen lomaa sain kyllikseni jatkuvasta määräilystä ja menin kielimään pomolle.
-On minun tehtäväni antaa sinulle töitä eikä kenenkään muun, sanoi Täti Tomera ja pomputtelu loppui siihen. Kuten myös kaikenlainen muu kontakti.
Firman kaksi pahinta räpätätiä, jotka ovat kilvan haukkuneet toisiaan minulle, ovat nyt ystävystyneet ja katselevat minua silmät kierossa, kun en jaksa nauraa tekonaurua heidän huumorilleen. Ikään kuin en huomasi, hah. Siinäpä mulkoilette, minä teen vain työni.
Pomon asistentti astui julkisesti ulos kaapista ja kertoi kaikille voivansa huonosti. Melkein tuli minullakin itku, kun katsoin hänen turvonnutta naamaansa.
Eihän siitä ole kuin vuosi, kun välillä työmatkalla en pystynyt kävelemään suoraan, kalloni oli täynnä raskaita rautakuulia ja huimasi, öisin katselin kattoa vatsahappojen kupliessa suuhun.
Että kyllä muutkin, kuin minä. En olekaan ainoa.
Ralle on nyt munaton. Edessä on joulu ilman jingle bellsejä, herran bongot ovat tyhjät.
Etukäteen pelkäsin, että yöstä tulee vaikea. Ralle sai viimeisen aterian klo 19 ja kuvittelin katin olevan nälkään kuolemaisillaan aamuun mennessä, mutta ei ollut ongelmaa minkäänlaista.
Yölläkään katti ei herätellyt tavallista enempää, kävi toki hieromassa naamaansa minun läskiposkiini ja hurisi kuin viimeistä päivää. Juoksi sitten pois pomppien, ja tuli hetken päästä uudelle halikierrokselle.
Aamulla karvaherra meni ihan kiltisti kuljetuskoppaansa, eikä demonstroinut mitenkään olevansa matkalla mestattavaksi, kuten kissani Suomessa vastaavassa tilanteessa. Aamubussissa vingahti vienosti miau pari kertaa, siinä se.
Schnipp schnapp, homma oli hoidettu ja hain heränneen katin eläinlääkäriltä kolmen tunnin kuluttua. Kotiin päästyään toipilas nuoli antaumuksella tyhjiä pussejaan ja topui nopeasti normaaliksi.
Ja koko lysti Fr. 85,-, jään jännittyneenä odottamaan kastraation vaikutusta. Mahdanko huomata mitään eroa?
Kylläpäs pyrytti!
Ensilumi 28.10.2012
9 kommenttia:
Ihanat kuvat! Toivottavasti nyt joku hanttihommapaikka nappaa vaikka tuo hakemusten lähettely noin hankalaa onkin.Minkä ikäinen Ralle on? Meidän Otto kastroitiin aikoinaan 9 kuukauden ikäisenä ja kyllä se selvästi sitä rauhoitti silloin.
Vitsi mitä kuvia! Mää niin rrrrakastan Sveitsiä.
Kissoista en ymmärrä mitään, vain koirista, mutta toivottavasti R. antaa sinulle anteeksi;-)
Heissan sveissan Leena Lumi ja Yaelian ja kaikki muut lukijat!
Ralle täytti lokakuun lopussa 5kk. Onhan se vielä pieni poika, vaikka sen aina unohtaa.
Ulkona kun näen aikuisia kissoja, niin ne tuntuu aivan hirveän kokoisilta tankeilta :-D
Kastraatio meni tosi hyvin. Odotin kotiin sekavaa, unista kissaa, ja meille palasikin vanha tuttu Ralle, joka alkoi samantien kömyytttää leikkihiirtään ja oli aivan oma itsensä.
Leena, tunnetko Sveitsiä vai kuvistako vain kattelet? :-)
Hei vaan, tulin vain ilmoittelemaan että luen vieläkin blogiasi. Pitkä tauko ollut oman elämän muutoksissa mutta täällä yhä.
Kommenttien määrä on näköjään tippunut aika rajusti joten jotain tässä välissä on tapahtunut selvästi.
Mukavia kuvia ja tekstejä vieläkin :)
Jospa se vaan tarkoittaa, että sun pitäis pakata se tiedosto? Zipata vaiks, kai ne nyt osaa sen avatakin? :)
Kiva, jos kissa tuolla rauhoittuu :)
Ihania kuvia, näitä sinun pitäisi laittaa mukaan työhakemuksiin niin johan on jos ei joku palkkaisi ammattitaitoista kuvaajaa. Tsemppiä, minuakin arveluttaa se, mistä sitten joku päivä saan töitä kun tämä lorvailu Ranskassa loppuu. Mutta vielä en suostu siitä stressaamaan, kai kaikki sitten taas järjestyy tavalla tai toisella.
PpOLGARA: Lähetin sen eilen zip-tiedostojen kera, muttei mennyt vieläkään perille!!!
Sovin exän kanssa, että se tulee tänne laittamaan hakemuksen kuntoon, mutta heh, ollaan molemmat nyt flunssassa...
TAIJA hei, blogin kanssa on vähän niin, että mitä huonommin mulla menee sitä enemmän täällä on elämää (sekä kirjoituksia että kommentteja). Ja nyt kun elämä on aika seesteistä, niin täällä on haukotuttavan tylsää. :-P
MADAME sitten vaan nauttii niistä kissanpäivistä Ranskassa, kyllä työjuttuja ehtii stressata myöhemminkin. :-P
Ralle on muuten ihan yhtä vauhko kuin ennenkin, mutta kai se sitten saakin olla pieni ja villi. :)
En naura tietotekniikkaongelmille - tuttuja ovat täälläkin. Varsinkin nettihakemukset saavat kasvattamaan harmaita hiuksia oikein urakalla. Tsemppiä täältä toiselta työnhakijalta!
Tuli vain mieleen, jos teet hakemuksesi Word-llä niin oletko kokeillut muuttaa nittä pdf-muotoon.. Ne yleensä ovat pienempi ja niin tietokonen nero pikkuveljeni on minua neuvonut tekemään.
Ja se on ihan helppoa tallennat sen vain word-ssä pdf tiedostona. Ohjeet mm. täällä http://office.microsoft.com/fi-fi/word-help/tallentaminen-pdf-muodossa-HA010064992.aspx
Lähetä kommentti